TEKSTIILIOPETTAJALIITTO ry
Lapasia kansanedustajille 2007



KANSANEDUSTAJAT KIITTÄVÄT JA KOMMENTOIVAT


HENKILÖKOHTAISET KIITOKSET

Ritva Penttilä oli saanut seuraavan viestin:

Hei Ritva,

ja SYDÄMELLINEN KIITOS todella kauniista lapasista ja hyvästä yhteistyöstä.
Yritän tehdä parhaani myös taito- ja taideaineiden puolesta vaikuttamalla sivistysvaliokunnan jäseniin, joita istuu takarivin pulpeteissa kuten minäkin.

Hyvää Joulunaikaa ja menestystä uudelle vuodelle!

Yst. terv.
Paula Sihto



Rakel Hiltunen oli lähestynyt toimistoa joulukortilla:

Lämmin kiitos upeasta vierailustanne eduskuntaan. Lämpimät kädet pitävät mielen avoinna esittämillenne asioille.



Eero Akaan-Penttilän kiitos:

Hyvät tekstiiliopettajat!

Virkamatkani aikana 12.12.2007 olitte järjestämässä lämmintä yllätystä meille kansanedustajille eduskuntatalossa. Avustajani minulle toimittamat lapaset, pipari ja kaunis joulukortti vahvistivat joulumieltä.

On suurenmoinen asia, että kädentaidot saavat ansaitsemaansa huomiota osakseen. On korostamisen arvoista jouluviestissänne esiin nostamanne tosiasia se, että tämä ei ole kustannuskysymys vaan arvovalinta.

Toivon voivani osaltani vaikuttaa niihin tavoitteisiin, jotka viestissänne tuotte esille.
Kiittäen huomaavaisuudestanne toivotan Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2008.

Eero Akaan-Penttilä



Sirkka-Liisa Tiihonen oli saanut kiitokset Suvi Lindéniltä.



Tarja Filatov kiitti lapasista näin:

Hyvät Tekstiiliopettajat,

Lämmin kiitos ihanista lapasista ja oikein hyvää joulun aikaa.
Olen itse yläasteikäisen käsityöintoisen tytön äiti ja yllätyin, kun huomasin valinnaisaineiden todellisuuden. Varsinkin oppilaat, jotka ovat ala-asteella aloittaneet ylimääräisen kielen, ovat todella tiukassa puristuksessa valinnaismahdollisuuksien kanssa.

Toisaalta valinnaisaineina on hieman outojakin koulukohtaisia aineita – kuten meillä esimerkiksi rajatieto.

Pidän viestiänne suuressa arvossa ja yritän edistää järjestelmän täsmentämistä. Jokaisella oppilaalla pitäisi olla yläasteella myös taideaineita. Se on mielestäni osa lapsen ja nuoren ehjää kasvua.

Ystävällisin terveisin Tarja Filatov



Sirpa Asko-Seljavaara muisti Kristina Vuorjokea kortilla:

Kiitos lämpimän ihanista lapasista.



Pertti Salovaara kiitti Terhi Leväniemeä sähköpostilla:

Hyvä Terhi Leväniemi,

lämpimät kiitokset lapasista, jotka olitte minulle kutoneet. Ne tulevat tarpeeseen ja päivittäiseen käyttöön. Perehdyin myös niiden mukana tulleeseen vetoomukseen. Opetusministeri Sarkomaa on jatkuvasti pitänyt yllä mahdollisuutta parantaa perusopetusta jo tällä hallituskaudella. Periaate on, että ikäluokkien pienenmisestä johtuvat säästyvät varat käytettäisiin ryhmäkokojen pienentämiseen ja opetuksen laatuun. Uskon, että siinä yhteydessä myös liittosi kanta tullaan ottamaan huomioon.

Hyvää Joulun odotusta
t. Pertti Salovaara
kansanedustaja (kesk.)


LYHYITÄ KOMMENTTEJA LUOVUTUSTILAISUUDESTA

Outi Alanko-Kahiluoto: Tämähän on lempivärini!

Johanna Karimäki: Ihanat! Tosi kivaa, että olette nähneet vaivaa.

Juha Mieto: Nämähän tuoksuvat ihan mummolle

Johanna Sumuvuori: Hukkasin juuri tänään lapaseni. Yleensä lapaseni neuloo mummo, mutta nyt hänen ranteensa ovat kipeytyneet, eikä neulominen oikein onnistu.

Juha Rehula: Eihän näitä kunnollisia enää saa mistään, kun mummot häviää, jotka niitä kutoo.

Päivi Räsänen: Miten tällaista neuletta oikein tehdään?

Heli Paasio: Kaikkea hyvää! Arjen logiikan kehitystä tarvitaan.

Harri Jaskari: Kyllä rukkasetkin kelpaa.

Tuija Nurmi: Viimeksi sain niin ihanat sukat, etten raaskinut käyttää niitä. Tämä on aivan aseistariisuvaa. Näissähän on Hämeen rykmenti värit.

Erkki Pulliainen: Aijai, kun on komeat.

Kari Kärkkäinen: Kuka nämä on tehnyt?

Liisa Jaakonsaari: Tämä on yhtä luksusta!

Kimmo Kiljunen: Onneksi olkoon, olette hurjan tempun tehneet! Hieno ele, hyvää joulua!

Saara Karhu: Ihanat!


BLOGEISSA MAINITTUA

HANNAKAISA HEIKKINEN päivämäärä 12.12.
PAULIINA VIITAMIES päivämäärä 14.12.
MIRJA VEHKAPERÄ päivämäärä 12.12. ajankohtaista eduskunnasta


KOLME KANSANEDUSTAJAA KUVAILEVAT OMIA LAPASIAAN
Radio Keski-Pohjanmaa