Helsingin seudun tekstiiliopettajat vierailivat marraskuussa 2008 pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen Lönnrotinkadun toimipisteessä. Liikkeessä vastaan tuli heti Plan B –tuotemerkin tuotteita: solmiokännykkäkoteloita, koruja, suksilehtitelineitä, käsistä katoavia miesten huppareita ja muita upeita luomuksia. Kierrätyskeskuksen kaupan periaatteena on edullisuus, uudelleenkäyttö ja kierrättäminen.

Kierrätyskeskus on voittoa tuottamaton yritys, jossa työskentelee 25 vakituisen työntekijän lisäksi vuoden aikana reilut 300 työllistettyä tai harjoittelijaa. Toiminta pyrkii elinympäristön parantamiseen jätteiden määrän vähentämisellä ja ympäristötietoa lisäämällä. Neuvontaa annetaan ympäristökouluissa ja yrityksillekin. Kasvattajille suunnattuja kursseja on useita kuten Tuunaus ja uudelleenkäyttö opetuksen mausteena.
Tiedottaja Salka Orivuori vei meidät alakertaan, missä näkyi että yläkerran liiketila oli vain raapaisu pinnan yllä. Pohjalta löytyi valtava määrä vielä varastossa olevaa hinnoittelematonta tavaraa ja suurempi myyntitila. Joululahjahankintojen alla tuli väistämättä mieleen, että jokaisen lahjan voisi varmasti löytää kierrätyskeskuksesta hyväkuntoisena ja hyvän mielen kera.
Askartelupörssi ottaa vastaan yrityksille tarpeettomia, mutta askarteluun kelpaavia materiaaleja ja tavaroita. Tuttu näky on päiväkotiryhmä, jossa jokaisella on oma pieni pussi viemisiksi askarteluhetkiin. Myös muut ryhmät kuten koulut voivat hakea askartelupörssistä maksuttomia askarteluun ja käsitöihin soveltuvia materiaaleja.
Kierrätyskeskuksella on oma rekisteröity uniikkituotteiden mallisto ja tuotemerkki Plan B. Kaikki tuotteet on valmistettu kiertoon tulleesta materiaalista ompelimossa tai verstaalla. Työjohtaja Irina Aardemäen suunnittelu lähtee materiaaleista ja ideavarasto ympärillä on ehtymätön. Lisää Irinan työstä voi lukea Suuresta Käsityölehdestä 1/2009.
Ympäristökoulun opettaja Johanna Sunikan opastuksella valmistimme koruja. Rautaromuksi jonkun mieltämä ratas pyörii kädessä ja ihastuttaa muodoillaan. Hieman puhdistusta, pari reikää poralla ja nauha ohuesta sähköjohdosta, siinä se. Sähköjohtoa voi yhdistää silmälasin linsseihin helmien kera ja yhteistyössä johdosta voi kaivaa esiin vielä ohuempaakin materiaalia.
Riippumatta talven lumitilanteesta kierrätyskeskuksesta löytyy läjäpäin suksia, jotka eivät katoa kaupasta ilmaiseksikaan. Jo päättyneen Uusi Elämä –hankkeen aikana niillekin keksittiin uudelleenkäyttöä kulhona, kynätelineenä, tuulikellona, kiinalaisena hyllynä ja kengän liukuesteenä.

Kierrätyskeskuksen verkkosivut ovat paras lähde tutustua koko toiminnan laajuuteen. Selaamalla löytyy tuttujakin tekijöitä, kun valokuvin esitellään aiempien uudelleenkäyttökurssien tuotoksia. Videonauhasta syntyy laukku tai rannekoru, villatakista puku tai vauvapyyhkeestä huppari. Vaikkei kursseille pääsisikään, niin sivustosta saa runsaasti ideoita opetukseen.

Kyky luopua haluamastaan on onnen olennainen osa. (Bertnard Russel)
Ideoita opetukseen
Ideoita uusiokäyttöön löytyy vaikka yritysten sivuilta, jos on mahdollisuus katsella oppilaiden kanssa kuvia verkosta töiden suunnitteluvaiheessa.
Kierrätyskeskuksen pitkä lista kohtuu- ja uudelleenkäyttölinkkejä:
http://www.kierratyskeskus.fi/uusi-elama_linkit.php
(mm. Globe Hope, Ilomieli, Mereija, Mirka)
Kierrätyskeskuksenkin suosittelema!
Käspaikan kestävä kehitys
www.kaspaikka.fi/keke
Vaatteiden eettisyydestä ja ekologisuudesta
Vihreät Vaatteet – Tietoa ekologisista ja eettisistä vaatteista
www.vihreatvaatteet.com
Ulkomaisia linkkejä ja kuvahakua unohtamatta: kokeile vaikka Googlen kuvahakua hakusanoilla recyckled bags.
|