Heljä Järnefeltin menneisyyteen kuuluu satojatuhansia metrejä painokangasta, viisitoista kirjaa ja pätkävärjättyä lankaa. Mutta katse on tiukasti tulevaisuudessa.

Opetushallituksen neljännessä kerroksessa on lasisiin seiniin painettu Uno Cygnaeuksen kirjoittamia kirjeitä. ”Seinän koriste on aivan ihana”, sanoo sellaisen takana työskentelevä Heljä Järnefelt. ”Vanhassa käsialassa näkyy käsityötaito.”

Käsityötaito on Järnefeltin alaa. Huhtikuun alussa hänestä tuli Opetushallituksen perusopetuksen käsityön erityisasiantuntija. Ennen vanhaan titteli olisi ollut ylitarkastaja. ”Onneksi ei ole enää. En minä halua kenenkään tekemisiä tarkastaa”, hän parahtaa. Tarkastamisen sijaan erityisasiantuntija tukee kouluja ja opettajia opetussuunnitelman perusteiden toteuttamisessa, ratkoo ongelmia ja vastaa opetussuunnitelmatyössä herääviin kysymyksiin. Lisäksi hän osallistuu täydennyskoulutusten tuottamiseen opetuksen menetelmistä, sisällöistä ja järjestämiseen liittyvistä asioista.

”Olen sydämeltäni kehittäjä”, Heljä kertoo. ”Iloitsen aina, kun keksin, että näinkin tämän voisi tehdä.” Tässä talossa saa toteuttaa sydämensä ääntä. Nyt Opetushallituksessa on meneillään kymmeniä erilaisia kehittämishankkeita. Heljän työsarkaan kuuluu osallistua muun muassa taide- ja taitokasvatuksen kehittämishanke TaiTaihin ja oppimisympäristöjen kehittämishankkeeseen.

Ura kuin lankakerä

Järnefelt napattiin Opetushallitukseen kulttuuriperintöopetuksen suunnittelijaksi kymmenen vuotta sitten. Silloin hän veti opetusministeriön apurahalla yhtä Taiteilija koulussa -hanketta, johon kuului peruskoulun tekstiilityössä toteutettuja kulttuuriperintöprojekteja pääkaupunkiseudun kouluissa.

Hankkeessa Heljä pisti perheet leikkaamaan vanhoista vaatteista matonkuteita, joista koululaiset sitten punoivat ystävännauhatekniikalla isot taidetekstiilit. Toisessa projektissa kehrättiin itsetehdyllä värttinällä kuidusta lankaa, joka sitten jämälankojen kanssa kudottiin luokan yhteiseksi tekstiiliksi koulun seinälle.

Tällaista ruohonjuuritason kulttuuriperintöoppia Järnefelt on nyt Opetushallituksessa tukenut ja edistänyt muun muassa Suomen Tammi ja Lähde -hankkein. Kymmeneen vuoteen on mahtunut myös viisitoista kirjaa, joiden tekemisessä Järnefelt on ollut mukana. Viimeisin, Kulttuuriperintö ja oppiminen, tipahtaa yläkoulujen postiluukuista vielä tämän kevään aikana.

Kulttuuriperintöopetuksen keskiössä on yksilö sukupolvien ketjussa. Sukupolvien ketjun kautta Heljä itsekin peilaa sitä, mitä nyt tekee. ”Kotitalossani Karjalohjalla kaikki tehtiin käsin. Isä opetteli ryijyjen ompelua, äiti kutomista. Isoäiti teki koristeellista kirjontatyötä ja täti oli taitava neuloja.” Ja Heljä istui kangaspuiden alla ja sommitteli erivärisiä matonkudekeriä yhteen.

Käsityön keskellä kasvaneen oma ura on kuin lankakerä. Ei mikään tasainen uraputki, vaan sellainen, jossa on paljon erilasia värejä ja kerrostumia. ”Nyt kerä on riittävän suuri, olen valmis tähän tehtävään”, hän sanoo. ”Ja olen todella onnellinen, sillä olen todella halunnut tähän työhön.”

Mutta keritäänpä vähän takaisinpäin. Miten erityisasiantuntijaksi oikein tullaan?

Katse menneisyyteen ja kohti tulevaa

Järnefelt on alkujaan kotiteollisuuskoulun käynyt ompelija ja kutoja. Kuopion käsi- ja taideteollisuuskoulussa tekstiilisuunnittelun opiskelija kuitenkin tajusi, että on liian kömpelö itse toteuttamaan tuotteita. ”Mutta tajusin myös, että minulla on taito nähdä parin vuoden päähän, mitä kaupan hyllyillä pitää silloin olla.”

70- ja 80-luvuilla Heljä suunnitteli Turo Oy:ssä satojatuhansia metrejä painokankaita Sokoksen, Finlaysonin ja Marimekon tuotteiksi. Suomen Silkkikutomo Oy:ssä hän kehitteli vuori- verkkari ja ulkoilukankaita. Ja siinä sivussa luennoi ja kirjoitti eri lehtiin materiaaliopista ja tulevista trendeistä.
Kun lama lopetti suomalaisen suurteollisuuden, jatkoi Järnefelt työtänsä lehdissä, kehitti käsityöohjeita ja kirjoitti tekstiilien hoidosta. Ja siirtyi myöhemmin Museovirastoon tutkimaan kulttuuri- ja tekstiilihistoriaa.

Tulevaisuuteen näkijän taitoa hän pääsi harjaannuttamaan, kun teki monen vuoden ajan kansainväliselle Intercolor -järjestölle Suomen ehdotuksen tulevan kauden väriennusteeksi. Vuosikymmenten työ, painokankaat, pitsit, kirjontamallit ja sisustussuunnitelmat, kaikki on harjaannuttanut nykyiseen työhön. Nytkin pitää katse suunnata tulevaisuuteen.

”Ja katse pitää suunnata myös lapseen päin”, muotoilee Heljä. Siitä yksi hyvä muistutus oli se, kun ystävännauhaa solminut pieni poikaoppilas kommentoi Järnefeltin opetusta: ”Älä höpötä koko ajan vaan anna mun nauttia.”

Yhteistyötä tarvitaan

Kymmenen vuoden välein toistuva rundi on jälleen pyörähtämässä käyntiin, kun opetusministeri Virkkunen asetti huhtikuun alussa työryhmän valmistelemaan perusopetuksen uutta tuntijakoa. Valtioneuvosto päättää tuntijaosta alkuvuonna 2011.

Tuntijaon pohjalta Opetushallitus valmistelee opetussuunnitelman perusteet, kun on ensin kerännyt tietoa ja kuullut eri tahojen asiantuntijoita.

“Me saamme toimeksiantomme opetusministeriöltä, eli toteutamme kansan yhteistä tahtoa”, Heljä kuvaa. “Kysymys kuuluukin, mikä tuo tahto nyt on. Hallitusohjelmaan on kirjattu taito- ja taideaineiden aseman vahvistaminen.” Heljän mukaan tämä antaa painoarvoa myös käsityön opetukselle. Mutta pitää käydä sitäkin keskustelua, että jos lisätään, mistä otetaan pois. Suunnitelmaa valmistellaan todella monien intressien ristipaineessa. Se on ainakin varmaa, että yhteistyötä tarvitaan.

Itse erityisasiantuntija harrastaa käsityötä yli materiaalirajojen. ”Silloin, kun haluan ajatella vaikeita kysymyksiä, veistelen oksanmutkista ovenkahvoja.”