Tutkivat ja yhteisölliset työtavat ovat viime aikoina olleet enenevässä määrin koulun käytäntöjä. Oppimista ei enää nähdä pelkästään yksilökeskeisenä tiedon omaksumisena vaan käytäntöjen osaamisena, sekä osallistumisena yhteisöön ja yhteisen kehittämisen kulttuuriin.

Koulutuksessa on syytä miettiä, kuinka oppilaat oppisivat niitä käytäntöjä, joilla koulun ulkopuolella työskennellään. Huolena on ollut, että oppilaat oppivat lopulta suoriutumaan ainoastaan koulun omilla työtavoilla, joita ei pysty hyödyntämään koulun ulkopuolella. Tämän vuoksi peräänkuulutetaan koulun rajojen rikkomista, linkittymistä asiantuntijoihin ja heidän työskentelytapoihinsa.

Rinnakkaisena koulutuskulttuurin uudistajana on teknologian voimallinen kehitys, joka muokkaa merkittävästi työ- ja oppimisympäristöjä, toimintatapoja ja ihmisten välistä vuorovaikusta. Nämä kehityssuunnat heijastuvat myös käsityöhön ja sen tekijöihin. Esimerkiksi internetin käsityöblogit ovat saavuttaneet suuren suosion ja niissä jaetaan vinkkejä, malleja ja esitellään tuoreita luomuksia. Käsityön virtuaaliluokka nimeltään Käspaikka on toiminut jo yli kymmenen vuotta ja kokoaa internetin välityksellä yhteen yli tuhat käsityöalan opettajaa, tutkijaa ja opiskelijaa. Myös Käspaikassa on runsaasti käsitöiden suunnitteluun ja tekemiseen liittyviä ideoita ja ohjeita. Käsityöblogit ja Käspaikka eivät kuitenkaan ole pelkästään tiedon hankinnan paikkoja, vaan ne toimivat avoimina virtuaalisina tiloina sosiaaliselle verkostoitumiselle ja asiantuntijuuden jakamiselle. Niiden kautta luodaan kontakteja ja osallistutaan yhteisöön.

Opettajat ovat joutuneet edellä kuvattujen muutoksien myötä läpikäymään muutostyötä myös omassa opetuksessaan. Tutkivassa yhteisöllisen oppimisen prosessissa, jossa vastuuta pyritään antamaan oppilaille, ja jossa oppilaista pyritään luomaan toisiaan tukeva yhteisö, on opettajilla ollut erityisenä haasteena prosessin avoimuuden sietäminen, kun lopputulosta ei etukäteen tiedetä. Käsityön opettajilla on kuitenkin etu monen muun aineen opettamiseen verrattuna – avoimen asetelman sietäminen, suunnitteleminen ja ongelman ratkaisu on kokonaisessa käsityöprosessissa jo sisäänrakennettuna. Yhteisöllisyys, saati sitten yhteisöllinen suunnitteluprosessi, on silti perinteisiin verrattuna myös käsityön opetuksen haaste.

Verkkoympäristöt yhteisöllisyyden välineenä

Yhteisöllisen työskentelyprosessin voi toki toteuttaa ilman uutta teknologiaa. Oppimisen tueksi on kuitenkin tarjolla lukuisia erilaisia tietokoneavusteisia yhteisöllisen oppimisen ympäristöjä. Nämä verkkoympäristöt on suunniteltu tukemaan osanottajien sitoutumista yhteisölliseen tiedonrakentamiseen ja ongelmanratkaisuun. Tällaisten oppimisympäristöjen keskeinen ominaisuus on se, että ne luovat yhteisen virtuaalisen työskentelyalustan usein eri paikoissa ja eri aikoina työskenteleville käyttäjille. Ne mahdollistavat uudenlaisen vuorovaikutuksen esimerkiksi eri koulujen oppilaiden tai koulun ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa. Useat tutkimustulokset ja kokemukset ovat osoittaneet, että verkko-oppimisympäristöt voivat luoda puitteet sekä oman ajattelun että sosiaalisesti jaetun osaamisen kehittämiseen, mutta ne eivät automaattisesti takaa yhteisöllistä oppimista ja tiedonrakentamista.

Entä miten yhteisöllinen ote ja sen ohessa verkkoympäristöt voisivat tukea käsityöhön liittyvää tiedonluomista? Esimerkissämme tulevat käsityönopettajat ohjattiin ratkaisemaan todellinen ja haastava suunnittelutehtävä sekä toimimaan suunnitteluryhmissä, joiden tukena oli suunnittelukohteen asiantuntijoita ja tuotteen mahdollisia käyttäjiä. Onnistuneessa suunnitteluprosessissa on näkemyksemme mukaan tärkeää hankkia tuotteen käyttäjän näkökulmaa edustavaa tietoa, joka liittyy suunnittelutehtävään, suunnittelun rajoitteisiin sekä tuotteen ideointiin ja kehittämiseen. Erilaisten ideoiden välittäminen, tallentaminen ja tulkinta ovat suunnitteluprosessin tärkeitä vaiheita. Verkkoympäristöä käytettäessä kehitystyö tallentuu portfolioksi, joka on avoin kaikille ryhmän jäsenille ja heidän palautteelleen. Palaute ohjaa syventävän ja tarkentavan tiedon hankkimista ja jakamista sekä ideoiden jatkokehittelyä.

Koskettelukirjan suunnittelu

Savonlinnan OKL:n käsityönopettajan koulutuksessa toteutetussa suunnitteluprojektissa opiskelijoiden tehtävänä oli suunnitella koskettelukirja näkövammaisille lapsille yhteistyössä näkövammaisten kirjaston Celian kanssa. Kurssille osallistui kahdeksan opiskelijaa, joista muodostettiin kolme suunnitteluryhmää. Tehtävänantona oli suunnitella ja valmistaa näkövammaiselle lapselle koskettelukirja Tactus-kilpailun sääntöjä noudattaen. Kirjassa oli oltava kosketeltavia koholla olevia kuvia, sen tuli olla turvallinen sokealle lapselle ja sitä oli voitava valmistaa monin kappalein tai muokata kopioitavaksi. Valmistusmenetelmiä tai materiaaleja ei määritelty etukäteen. Kirjoissa sai olla esimerkiksi muovia, kangasta, nahkaa ja turkista. Kilpailusarjaksi valittiin 3-6 -vuotiaille lapsille sopivat kirjat.

Koskettelukirja-projektia tuettiin Knowledge Forum -verkkoympäristöllä, joka tarjosi monipuoliset työkalut sekä käsitteellisten että visuaalisten suunnitteluideoiden esittämiseen. Knowledge Forum toimi suunnitteluideoiden jakamisen foorumina ja yhteisen muistin tukena. Suunnittelutilanteille oli tyypillistä, että opiskelijat työskentelivät ryhminä tietokoneen ääressä ja yksi opiskelijoista kirjoitti yhteiset ajatukset tietokantaan. Verkkokeskustelu oli siten pääsääntöisesti opiskelijoiden ja asiantuntijoiden välistä. Tietokantaan linkitettiin myös erilaisia tietolähteitä näkövammaisuudesta ja tallennettiin kuvia Celian kokoelmissa olevista kirjoista.

Koskettelukirjan ideointia ajatuskartan avulla

Opiskelijoiden tekemät prototyypit koskettelukirjoista arvioitiin Celiassa ja näkövammaisten keskusliitossa, ja arviointikooste toimitettiin verkkoympäristöön. Kirjat testasi myös neljävuotias näkövammainen lapsi yhdessä avustajansa kanssa. Testaus- ja lukutilanne videoitiin, ja opiskelijat perehtyivät testaustilanteeseen videon kautta. Palautteen ja testauksen pohjalta he kehittivät lopullisen koskettelukirjan.

Koskettelukirjan prototyyppi.

Koskettelukirja-projektissa pyrittiin luomaan suunnitteluyhteisö, jolla oli yhteinen päämäärä. Asiantuntemuksen jakamisen tavoitteena oli, että eri alojen, kuten käsikirjoituksen ja näkövammaisuuden, asiantuntijat osallistuvat aktiivisesti yhteisölliseen suunnitteluprosessiin. Projektin edetessä opiskelijat saivat tarkempaa tietoa näkövammaisuudesta, koskettelukirjojen käytöstä ja lainauksesta sekä hoito- ja huoltovaatimuksista. Näkövammaisuuden, käsityötieteen ja käsikirjoituksen asiantuntijat pitivät aiheeseen liittyviä luentoja, mutta he myös osallistuivat suunnitteluryhmien toimintaan verkkoympäristön välityksellä. Näkövammaisten kirjastossa työskentelevien asiantuntijoiden luento loi mielikuvia olemassa olevista koskettelukirjoista, materiaalien haptisista ominaisuuksista sekä keinoista tuottaa haju- ja kuuloaistiin vaikuttavia elämyksiä. Asiantuntijat toimivat suunnitteluprosessin alussa tiedonlähteenä, jolloin erityisesti suunnittelurajoitteiden hahmottamisen merkitys korostui. Myöhemmin asiantuntijoiden toiminnassa korostui myös suunnitteluideoiden arviointi. Asiantuntijoiden palaute vaikutti voimakkaasti ideoiden jatkokehittämiseen.

Onnistumisen edellytykset

Kurssin organisoinnilla ja tehtävänannolla on merkitystä kun pyritään aidosti yhteisölliseen suunnitteluprosessiin verkkoympäristössä. Tärkeänä lähtökohtana on aito ja haastava suunnitteluongelma, jonka ratkaiseminen vaatii eri näkökulmien yhdistämistä. Onnistunut yhteisöllinen suunnitteluprosessi edellyttää aitoa tarvetta yhteisölliselle toiminnalle ja toiminnan tavoitteen määrittelyä. Lisäksi ryhmä kannattaa muodostaa siten, että sen jäsenillä on erilainen mutta osittain päällekkäinen asiantuntijuus. Mikäli kaikilla on samanlaiset tiedot ja taidot, ryhmän on vaikeampi käsitellä yllättäviä tilanteita ja havaita virheitä. Toisaalta ryhmän jäsenillä täytyy olla riittävästi yhteistä pohjaa, jotta he ymmärtävät toisiaan.

Verkkovuorovaikutukseen liittyy myös ongelmia. Tutkimusten mukaan esim. opiskelijan henkilökohtainen verkkotyöskentelyalusta johtaa yleensä yksilökeskeiseen tiedonrakentamiseen, kun taas ryhmän yhteinen työskentelyalusta tukee yhteisöllisempää tiedonrakentamista. Koskettelukirja-projektissa kullakin suunnitteluryhmällä oli oma työskentelyalusta, mikä heijastui ryhmäkohtaisena tiedonrakentamisena. Ryhmäläiset saattoivat kuitenkin kokea yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä, jos verkkokeskustelussa oli pitkiä taukoja. Erityisesti suunnittelussa ja käsityössä välittömän palautteen saaminen on usein tärkeää. Koskettelukirja-projektissa korostui myös käsityöhön keskeisesti liittyvä materiaalituntuma, jota on virtuaalisesti mahdoton välittää. Kokonaan virtuaalista suunnittelua lupaavammalta näyttääkin ratkaisu, jossa yhdistetään sekä verkossa tapahtuvaa suunnittelua että käsin kosketeltavaa toimintaa.

Kirjallisuutta

Hakkarainen, K., Bollström-Huttunen, M., Pyysalo, R., & Lonka, K. (2005). Tutkiva oppiminen käytännössä. Matkaopas opettajille. WSOY.

Lahti, H. (2008). Collaborative design in a virtual learning environment: Three design experiments in textile teacher education (Yhteisöllinen suunnittelu virtuaalisessa oppimisympäristössä: Kolme design eksperimenttiä käsityönopettajan koulutuksessa). Helsingin yliopisto. Kotitalous- ja käsityötieteiden laitoksen julkaisuja 17. Saatavilla myös verkossa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-5087-9