Teksti ja kuvat Marja Anttila

Lähes kaksikymmentä käsityön ystävää tutustui elokuun lopussa Viron käsityökulttuuriin alueilla ja paikoissa, joista käsityöneuvos Tyyne-Kerttu Virkki oli aikanaan toiminut ja ammentanut elämän rikkautta.

Opettajattaren nuoruuden maisemissa

Matkamme suuntautui Tallinnan satamasta suoraan Kehtnan kartanoon, jonka itse koin tämän matkan ydinpaikaksi. Siellä Tyyne-Kerttu Virkki toimi nuorena käsityönopettajana vuosina 1934–1936. Nähdessäni Kehtnan kartanon ympäristöineen ymmärsin varsin hyvin Tyyne-Kerttu Virkin lausahduksia työsaraltaan sieltä. Kartanoa ympäröi upea puisto tekolampineen. Ympäristö oli runsas ja vehmas.

Onneksi pääsimme tutustumaan kartanon sisätiloihin peruskorjauksen keskeneräisyydestä huolimatta. Monet tilat olivatkin jo valmiit tai lähes valmiit, mutta mitään huonekaluja ei niissä luonnollisestikaan ollut. Entisöintiä tehtiin museoviraston ohjeiden mukaan huolella. Kartano oli sisältä upea, erityisesti sen toinen kerros teki vaikutuksen. Siellä avautui läpi talon näkymät puistoihin, kun salien suuret ovet avattiin. Kauniit kattokoristelut lisäsivät tilan ylellisyyden tuntua. Tällaiselta siellä näytti nyt.

Mutta millainen talo mahtoi tarkalleen olla 1930-luvulla Tyyne-Kerttu Virkin ollessa siellä opettajana? Talossa toimi silloin Kehtnan Kotitalouskorkeakoulu. Kotitalous, käsityö, kankaankudonta ja puutarhanhoito olivat kotitalouskorkeakoulun oppiaineina.

Tyyne-Kerttu Virkki opetti kankaankudontaa, sommittelupiirustusta ja värjäystä. Hän opetti myös samantyyppisiä asioita juuri perustetussa Kehtnan Kotitalouskeskikoulussa, joka toimi niin ikään Kehtnassa, ehkä piharakennuksessa, jossa oli ilmeisesti myös ollut koulutiloja. Joku tiesi Tyyne-Kertun asuneen päärakennuksen ylimmässä eli kolmannessa kerroksessa.

Kauneutta rakastavalle Tyyne-Kertulle paikka kokonaisuutena oli varmaan mitä parhain innoittaja. Hän luonnehti aikaa Kehtnassa omalle kehitykselleen hyvin merkitykselliseksi. Sanonnat ”Tunsin siellä, että minua rakastettiin” ja ”Siellä minusta tuli ihminen” kuvastavat vahvasti merkityksen suuruutta.

Vieraana kauniissa kartanossa

Kehtnasta matkasimme Eiveren kartanoon lounaalle. Hyvän lounaan lisäksi nautimme talon mielenkiintoisesta historiasta kartanon omistajan itsensä kertomana. Nuorehko suomalainen omistajapariskunta ansaitsee kyllä hatunnoston ja korkean sellaisen. Uskomatonta rohkeutta, tarmoa ja työtä pelkäämätöntä toimintaa. Kartano oli kunnostettu kodikkaan aistikkaasti. Pariskunta oli tehnyt työtä useita vuosia saattaakseen kartanon entiseen asuunsa.  Museovirasto oli tässäkin ollut alusta lähtien mukana huolehtimassa asianmukaisista kunnostustöistä.

Ensimmäiseksi talon sisältä oli pitänyt purkaa paljon seiniä, koska taloa oli käytetty muihin tarkoituksiin ja isot huoneet oli jaettu pieniksi huonetiloiksi. Huonekaluja ja valaisimia he olivat hankkineet eri puolilta Eurooppaa. Ovia ja ikkunoita oli teetetty vanhojen mallien mukaan. Kaikki mitä näimme, tuntui istuvan taloon niin hyvin, että saattoi ajatella niiden kuuluneen sinne alusta lähtien.

Talon emäntä oli huolehtinut tyylikkäistä tekstiileistä koskivatpa ne sisustusta, vuode-, kylpyhuone- tai keittiötekstiilejä. Ylellisen näköinen ja tuntuinen pellava oli valttia. Emännällä on tekstiilitukkuliike, joten asian ymmärsi toisaalta, mutta toisaalta kaikki olisi voinut olla aivan erilaista. Eiverestä sai myös ostaa näitä kartanon nimilogolla varustettuja pellavatuotteita. Paikkaan voi tutustua osoitteessa www.eivere.com. Eiverestä matkamme jatkui yöpymispaikkaamme Tarttoon.

Omaperäisen kulttuurin Setomaa

Seuraavan päivän vietimme Setomaassa, joka sijaitsee Viron kaakkoisosassa. Se on luonnoltaan kumpuilevaa toisin kuin Viron pohjois- ja länsiosa. Setomaa on myös kulttuuriltaan ja kieleltään omaperäinen alue. Osa vanhasta Setomaasta on Venäjän puolella. Elämäntavat, käsityö- ja ruokakulttuuri, johon tutustuimme, antoivat viitteitä erittäin mielenkiintoisesta ja omaleimaisesta kulttuurista, jossa on aineksia niin idästä kuin lännestä. Sen säilyminen on tärkeää. Onneksi nykyään setukaisten kulttuuria ja kieltä opetetaan halukkaille Setomaan kouluissa.

Ulkoilmamuseoalue oli Setomaalla ensimmäinen kohteemme. Alue oli kokonaisuutena hyvin viehättävä. Maalaistalon umpinainen pihapiiri on alueelle tyypillinen. Silmiini pisti ylhäällä asuinrakennuksen seinällä kuivumassa olevat kalat.

Setomuseon talon pihapiiriä.

Talon sisällä iso huone kuvasi elämää. Tila oli mukavasti jaettu eri toimintoja vaativiin soppeihin. Oli nukkumissoppi ja ruoanvalmistussoppi. Hiljentymiseen oli pyhäinkuvien soppi. Aivan oven vieressä oli runsain tekstiilein koristeltu vuode, joka oli tarkoitettu talon nuorelle, naimaikäiselle tytölle. Vierailijoiden oli heti huoneeseen tullessaan mahdollista nähdä tekstiilien runsaus ja kauneus. Muissakin sopeissa oli upeasti kirjottuja siellä tehtäviin asioihin sopivia tekstiilejä.

Pihaa ympäröivät talousrakennukset, jotka oli tarkoitettu eri tarve-esineille ja toiminnoille. Oli peltotyökaluille, viljalle jne. tarkoitettuja tiloja. Talousrakennuksen edessä seisoi muinaisen hedelmällisyyden jumalan Pekon puusta veistetty patsas. Se kuuluu setukaisten muinaisuskontoon.

Ruokailimme setomenun mukaisesti ulkoilmamuseon alueella. Musiikkia lukuun ottamatta kaikki oli setukaisille perinteistä saviastioita ja tarjoilijoiden asuja myöden. Pääruoka oli mielenkiintoinen. Se koostui kuumasta puurosta, jonka päälle pantiin kylmää ja sakeaa vihanneskeittoa. Jälkiruokana oli hapanmaitotuotteeseen sekoitettua talkkunajauhoa. Ruoka oli maukasta. Mikä parasta, tarjoilu sujui vaivatta nopeasti, mikä on tärkeää, kun erikokoisia ryhmiä saapuu ruokapaikkaan tiheäänkin tahtiin.

Matkamme jatkui Obinitsan museolle, jossa meitä odotti tekstiilien aarreaitta ja niiden ihastuttava esittelijä-opas. Hän hurmasi meidät esittäessään elävästi setukaisten tapoja ja esineiden kertomuksia. Kuinka monenlaisia työtapoja naiset olivatkaan käyttäneet upeiden sekä valkeiden että värikkäiden tekstiiliensä valmistamiseen! Saimme katsella ja tunnustella käsissämme naisten koruja, jotka tässä kulttuurissa ovat hyvin runsaat ja suuret. Etenkin rintasolki voi olla todella suuri.

Museotilan yläkerrassa oli esillä käspaikkojen kokoelma. Erikoisin oli koristeltu perinteisin kuvioin painaen. Museon ympäristö huokui niin ikään setukaisten omintakeista kulttuuria. Siellä olisin halunnut olla kauemminkin. Matkapäivän aikana teimme myös lyhyitä luontopyrähdyksiä. Näkymiä katseltiin milloin näkötornista milloin aarniometsässä kävellen.

Koristepainantaa käspaikassa.

Illalla nautimme illallista ravintola Volgassa. Tässä yhteydessä kerroimme itse kukin miten olimme tutustuneet ja millaisia yhteyksiä meillä oli ollut Tyyne-Kerttu Virkkiin. Tämä mielenkiintoinen muistelukierros täydensi matkan antia upeasti. Keskustelu viritti myös ideoimaan Virkki-säätiön toimintaa. Käsityökulttuuriin painottuvat matkat saattavat tulla osaksi säätiön toimintaa. Tämä sopisi erittäin hyvin säätiölle, jonka avarakatseinen perustaja nautti matkoista.

Tekstiili-ihanuuksia Tarttossa

Viimeisenä päivänä tutustuimme Tarttoon. Saimme kaupungista hyvän kuvan oppaamme kertomana kierrellessämme bussilla ja jalan keskeisiä kohteita. Mielenkiintoiset tarinat monista paikoista kiinnittivät asiat kokonaisuuksiksi ja osaksi historiaa.

Päivän kohokohta oli vierailu Viron kansallismuseossa. Se on käsityöihmisen unelmapaikka, oikea aarreaitta! Tekstiilikokoelmat ovat runsaat, värikkäät ja hyvin esillä. Etenkin Viron eri alueiden kansanpuvut ovat hienosti edustettuina. Neuleet ja eri tekniikoin valmistetut muut lankatyöt, varsinkin pitsit kiinnostivat minua. Olen vieraillut aiemminkin museossa, mutta en ollenkaan kyllästy näkemääni. Ihailuni tekijöitä ja tuotteita kohtaan vain kasvaa. Näyttelyssä syntyy mielenkiintoisia oivalluksia ja uusia ideoita.

Säätiön sihteeri Kaarina Peltonen oli suunnitellut matkan erittäin hyvin ja se toteutui matkaohjelman mukaisesti. Oppaana meillä oli koko matkan ajan loistava historioitsija Jaak Viires. Hän kertoi asiayhteydet hienosti, jolloin kaikki palaset loksahtivat kohdalleen ja asioista tapahtumineen syntyi ehyt kokonaisuus.

Varttuneena matkustajana arvostan myös mukavaa hotellivuodetta ja paikallisia makuelämyksiä. Nämäkin toteutuivat loistavasti. Tällaiselle matkalle on ilo osallistua!

Naimattoman naisen kapiotyynyjä Setomuseossa.

Verkkopitsiliinan kuviointia Obinitsan museossa.

Sukkia Obinitsan museossa.