Aino-koti säätiö on tukenut suomalaista käsityötä 60 vuotta. Nimessä elää perustajan, Aino Hausmannin nimi. Loppuosa taas viittaa säätiön alkuperäiseen tarkoitukseen, tarjota asunto eläkkeelle tai työkyvyttömäksi joutuneelle käsityönopettajalle.

Aino Hausmann (1901–1972) syntyi Helsingissä talousneuvos Heikki Kaartisen ja Matilda-rouvan tyttärenä. Hän valmistui käsityönopettajaksi 1922 ja suoritti lisäksi Taideteollisen keskuskoulun tekstiilitaiteen opintosuunnan.

Lahjakkaasta Aino Hausmannista, taitavan äidin ja taiteellisen isän tyttärestä, tuli eräs käsityöalan tunnustetuimmista edustajista maassamme. Hänen kauneudentajustaan hyötyi koko kansa, kun hän artikkeleissaan ja esitelmillään pystyi antamaan esteettisyyskasvatusta.

Säätiön perustaminen

Sodan seurauksena kärsittiin materiaali- ja asuntopulasta. Evakkoja sijoitettiin

myös ahtaalle pääkaupunkiseudulle. Aino Hausmannilla oli näkemys ”asuntopulan ahdinkoon joutuneista käsityönopettajista”, ja hän päätti lahjoittaa Käsityönopettajayhdistykselle huoneiston.

Säätiön perustamiskokouksena voitaneen pitää hallituksen kokousta 22.10.1950, jolloin Hausmann luki hyväksytyn säädekirjan ja määräsi hallituksen ensimmäiset jäsenet, joista useat olivat Hausmannin lisäksi myös paikallisen Käsityönopettajayhdistyksen hallituksessa. Liitoksihan yhdistykset muuttuivat vasta vuonna 1954.

Säädekirjassa annettiin varat Töölöntorin laidalla olevaan 59 neliön asuntoon. Se oli tarkoitettu eläkkeelle tai työkyvyttömäksi jääneelle käsityönopettajalle loppuiäksi kohtuullista vastiketta vastaan tai jopa vastikkeetta.

Sodanjälkeinen vuokrasäännöstely esti kuitenkin tarkoituksen toteuttamisen. Myöskään säännöstelyn päätyttyä ei ilmaantunut ”vanhuudenkotia ” tarvitsevaa, vaan huoneisto vuokrattiin vapailla markkinoilla. Vuokralaiset vaihtuivat tiheään 1960-luvun alussa, ”vaikka sinne oli hankittu jääkaappi ”, ylellisyys vuonna 1960. Samoin pienemmän, vuonna 1962 hankitun asunnon vuokraamisessa oli ongelmia.  Vaihtuviin vuokralaisiin kyllästyneenä ja säätiölain muuttumisen mahdollistamana säätiön hallitus päätti, että varoja suunnataan apurahoihin.

Oikeusministeriö hyväksyi uudet säännöt 26.5.1966. Aino-koti muuttui Aino-koti säätiöksi ja säätiön historiassa alkoi uusi aikakausi. Varoja alettiin käyttää monipuolisesti käsityönopettajien jatko-opintoihin. Keskeisenä jakoperusteena oli ja on edelleen Tekstiiliopettajaliiton jäsenyys ja tekstiiliopettajan kelpoisuus.

Säätiö ja Tekstiiliopettajaliitto

Vuodesta 1972 säätiön ja Tekstiiliopettajaliiton yhteistyö sai uuden muodon. Pienempi asunto vuokrattiin liitolle edullisesti. Hausmann katsoi näin voivansa tukea liittoa ja sen välityksellä liittoon kuuluvia käsityönopettajia. Säätiö edellytti, että toimistokäytön lisäksi osa huoneiston tiloista on vuokrattava jatko-opintoja suorittaville käsityönopettajille. Osittaista asumiskäyttöä edellytti myös taloyhtiö.

Huoneiston sijainti Töölöntorin laidalla, hyvät liikenneyhteydet, sopiva koko kokousten pitämiseen, tarvittaessa yöpymiseenkin sekä edullinen vuokra auttoivat liittoa ja lehden toimitusta. Toimistotilasta jouduttiin luopumaan 1987 rakennusvalvontaviraston pitäessä huoneistoa ns. piilokonttorina.

Valtiovalta säännösteli tiukasti isomman huoneiston vuokraa, ja kun Tekstiiliopettajaliiton vuokra oli edullinen, jäi apurahojen jakoon 1970–1980 luvuilla vähän rahaa. Niillä voitiin kuitenkin antaa tukea muun muassa opintomatkoihin, erikoistumiseen ja uutena kohteena tekstiilikonservointiin perehtymiseen.

Ensimmäistä kertaa apurahaluettelossa esiintyy lisensiaattityö 1974 ja tohtorinväitöstyö 1976, mikä kertonee käsityön kehityksestä tiedemaailmassa.

Säätiö ja käsityönopettajankoulutus

Aino Hausmann antoi panoksensa myös käsityönopettajien koulutukseen. Hän kuului Helsingin Käsityönopettajaopiston säätiön hallitukseen, kunnes opisto siirtyi valtion haltuun 1967.

Vuonna 1958 otettiin osaa ”ikkunakeräykseen” Helsinginkadun uudisrakennuksen ikkunoiden rahoittamista varten. Säätiö maksoi yhden suuren ikkunan. Keräys kulki ikkunakeräyksen nimellä, koska oli pyritty asettamaan ikkunoiden hintaa vastaavia lähitavoitteita.

Yhteistoiminnasta yliopistolle siirtyneen Käsityönopettajan koulutuslinjan kanssa on osoituksena koulutuslinjan opiskelijoille Helsingin yliopiston 350-vuotisjuhlien yhteydessä järjestetyn Tekstiili-Käsi -kilpailun ja vuoden 2008 käsityönopettajankoulutuksen Vuodeprojektin tukeminen.

Käsityönopettajaopiskelijoiden nykyisen tyyssijan ala-aulaa kaunistava Eva Anttilan hieno kuvakudos Karnevaali on osa Hausmannin kaukonäköisyyttä. Sen hankkiminen vuonna 1959 on osoittautunut paitsi kulttuuriteoksi myös säätiön taloudelliseksi pelastajaksi. Sen myynnillä pystyttiin suurelta osin rahoittamaan molempien asuntojen putkisaneeraus vuonna 1984!

Apurahat julkaistaan Ainon päivänä

Apurahojen hakumenettely on ehtinyt muuttua vuodesta 1966. Alun käsin kirjoitetuista hakupapereista on siirrytty vuonna 2010 sähköiseen hakuun. Internetissä täytettävät hakulomakkeet ovat sujahdelleet ennätysmäärin säätiön tiedostoihin. Tätä kirjoitettaessa apurahoja on jaettu sataviisikymmentä. 10.5.2010 voimme onnitella uusia apurahan saajia.

Aino-koti säätiö

Apurahat hyödyttävät laajalti Teksti Merja Saarinen   Mariitta Savolainen Kasvatustieteen maisteri, lähes 25 vuotta vaatetusalan ammattiaineiden opettajana Espoossa, nykyään Omniassa. Apuraha vuonna 1994 Ulla Räty-Raihan kanssa pro gradu -tutkielmaan, aiheena  CP-vammaisen ulkoilupuvun itsepuettavuus. Miten kiinnostuit vammaisvaatetuksesta? Helsingin leikkuuopistossa järjestettiin 1970-luvun lopulla kaavoitus- ja ompelukurssi vammaisten lasten äideille, jolle pääsin opettajaksi. Mikä merkitys apurahalla oli opiskelussanne? Se velvoitti jaksamaan. Puskimme toisiamme eteenpäin. Se myös paransi opiskelijoidemme asennoitumista vammaisen kohtaamiseen. Rahan käytimme kokeiluhaalareiden materiaaleihin. Mitä apurahan tehokas käyttö edellyttää? Työtään kannattaa tuoda esille. Menimme mukaan Sokrates-projektiin. Lyhytkasvuisten ja pyörätuolissa istuvien vaatteiden suunnitteluhanke on yksi esimerkki ranskalaisten ja espanjalaisten koulujen kanssa tehdystä yhteistyöstä, jonka tulokset esittelimme muotinäytöksessä Barcelonassa vuonna 2001. Mitä ammattikoulutuksen alueita pidät tärkeinä käsityön opetuksen kehittämisessä? Ammattikoulutuksen etuna on painottuminen tekemiseen. Nyt olisi hyvä edistää sisustamiseen ja tilojen hallintaan liittyviä sisältöjä sekä erityisvaatteiden kaavoitusta ja valmistusta. Ylemmän tahon tavoitteena on kovien ja pehmeiden materiaalien työstämisen yhteensovittaminen. Tarja Kröger Kasvatustieteen tohtori, lehtorina Savonlinnan käsityönopettajan koulutuksessa. Ensimmäinen apuraha lisensiaattityöhön v. 993, toinen väitöskirjan loppuvaiheisiin v.2002 ja kolmas kongressimatkaan v.2007. Kaikki liittyvät ”Käspaikka” -sivuston oppimateriaalien monipuoliseen tarkasteluun. Mitä apurahat ovat merkinneet? Vuoden 1993 oli ensimmäinen henkilökohtainen apurahani. Tutkijanuran alkuvaiheessa rahoituksen saaminen muualta olisi ollut hyvin vaikeaa. Väitöskirjaani myönnetty apuraha oli myös henkisesti olennainen kiinnostuksen osoitus tutkimusaiheelleni. Kolmas apuraha mahdollisti osallistumiseni kansainväliseen ”Digital Craft ” konferenssiin, ja usko työhön verkko-oppimateriaalien parissa lujittui. Mitä apurahan tehokas käyttö edellyttää tutkijalta? Hakijalla täytyy olla selkeä näkemys ja suunnitelma toiminnalleen. Apurahan saaminen synnyttää myös velvollisuuden tunteen: minun on vietävä lupaamani asia kunnolla päätökseen, koska olen sen velkaa apurahan myöntäneille. Mitä alueita pidät tärkeinä käsityön opetuksen kehittämisessä? Pidän tärkeinä sosiaalisen median välineiden hyödyntämisen sekä monikulttuurisuuskasvatuksen. Monikulttuurisuuskasvatusta on konkretisoitava eikä sitä pitäisi nähdä vain maahanmuuttajille tarkoitettuna prosessina. Sosiaalisen median välineiden nopea kehitys nähdään suurena muutoshaasteena. On pohdittava, miksi olisi hyvä ottaa käyttöön sellaisia työkaluja kuten blogit, wikit, kuvan- videon- ja äänenjakopalvelut, virtuaaliset kohtaamispaikat tai yhteiset linkkilistat, joihin liittyy paljon ohimeneviä muoti-ilmiöitä. Tarvitaan paitsi rohkeutta kokeiluun myös keskeneräisyyden sietoa näiden palveluiden kehittymisen seuraamisessa. Inga Pihlhjerta Helsingin työväenopiston opettajana. Apurahan Islannissa pidettyyn pohjoismaiseen kansallispukuseminaariin kesällä 2006. Mitä matka-apuraha merkitsi? Se oli ensimmäinen apuraha, jonka olen saanut. Sain mahdollisuuden matkaan sekä luennon valmistamiseen. Olin edeltävän kevään vuorotteluvapaalla, joten tuloni olivat normaalia pienemmät. Luennoitsijoille ei etukäteen voitu luvata palkkioita eikä edes matkakorvauksia. Palkkio ja apuraha kattoivat seminaarimatkan välittömät kustannukset. Mitä apurahan tuloksekas käyttö edellyttää? Tarvitaan hyvä suunnitelma hankkeen kokonaisrahoituksesta, työskentelystä sekä yhteyksien luomista ja mahdollisten lupien hankkimista. Jälkikäteen on tärkeää laatia tärkeimmistä asioista raportti. Tarkoitushan on, että hyöty kohdistuisi muillekin kuin vain apurahan saajalle. Itse kirjoitin artikkelin Tekstiiliopettaja- lehteen ja pidin muun muassa seminaariluennon kansallispukukurssilaisille. Mitä aikuiskoulutuksen alueita pidät tärkeinä käsityön opetuksen kehittämisessä? Monipuolisesti kaikkia! Kansalaisopistossa opiskelu on omaehtoista. Tarjonnan peruspaletin on tärkeä olla kunnossa ja lisänä ajankohtaisia uutuuskursseja. Kierrättäminen ja kuluttajataidot sisältyvät kaikkeen opetukseen. Osa kävijöistä on entistä iäkkäämpiä, mikä asettaa pedagogisia haasteita sekä opettajille että opetustiloille. Sosiaalisen median käyttäminen käsityönopetuksen välineenä kiehtoo. Opetan materiaalioppia verkossa kahdelle opiskelijaryhmälle ja opiston käsityönopetus on juuri avannut oman blogin www.opistostakasin.fi. Aino-koti säätiö