TEKSTIILIOPETTAJALIITTO RY Sukkia kansanedustajille 2001
 

Sukkia kuvina
Sukkaluovutus
Luovutustilaisuus

Tekstiiliopettajien syyspäivillä 2001 opettaja Jaana Muuronen keksi idean, että neulotaan kaikille kansanedustajille villasukat. Reilun kolmen viikon kuluttua siitä toimistolta lähti joukko tekstiiliopettajia eduskuntatalolle, ja sukkien luovutus oli totta.

Media kiinnostui tapahtumasta. Uutiskynnys ylittyi televisiossa: TV-nytt ja MTV3 olivat tekemässä juttua. Myös lehdet kirjoittivat tapahtumasta.

Sukkia neuloneille opettajille, jotka laittoivat viestiin esim. sähköpostiosoitteensa, saivat erittäin myönteistä palautetta sukkien saajilta. Suuri kiitos projektin onnistumisesta kuului etenkin kaikille sukkien neulojille. Yksikään edustaja ei jäänyt ilman sukkia.



Sukkien saateluonnos:

Arvoisa Kansanedustaja,

Näihin villasukkiin on neulottu ajatuksia tuntijaosta. Peruskoulun ehdotetussa tuntijaossa taito- ja taideaineiden asema on puhuttanut paljon. Käsityön oppiaine pitää sisällään tekstiilityön ja teknisen työn laajennettuna teknologian sisällöllä. Tämän vuoksi ehdotetun tuntimäärän pitäisi olla vähintään nykyinen.

Huolemme tekstiilikäsityön tulevaisuudesta on suuri. Tekstiilityö on tänä päivänä paljon muutakin kuin villasukan neulomista. Monien käsityötaitojen lisäksi oppilas harjaantuu ongelmanratkaisutehtävissä sekä oppii käsittämään maailmaa, ympäristöään ja itseään käsillä tekemisen kautta. Aika muuttaa ja rikastaa käsillä tekemisen tapoja, mutta mikään taito ei kehity ilman että oppija harjaantuu ratkaisujen tekemiseen ja saa tarpeeksi aikaa taitojensa kehittämiselle.

Tässä yhteydessä villasukka puolustaa käsillä tekemisen taitoja. Jos Teistä on mukava käyttää näitä sukkia ja toivotte, että se on jatkossakin mahdollista, vaikuttakaa tuntijakoon omien ryhmienne kautta käsityön riittävän tuntimäärän varmistamiseksi. Käsityön tunteja ei saa vähentää nykyisestä!

Lapset ja nuoret voivat tehdä käsillään sekä hyvää että pahaa. Antakaamme heille mahdollisuuksia hyvään.

Lämpimin terveisin,
Tekstiiliopettajaliitto ry - Textillärarförbundet rf
Suomen tekstiilityön opettajat