Balenciaga: Shaping Fashion

 

Balenciagan näyttely Victoria and Albert Museumissa Lontoossa on todellista silmäkarkkia muodin ja käsityön ystäville.

Jos esimerkiksi syyslomareissusi kohdistuu Lontooseen, taide- ja designmuseo Victoria ja Albert Museum kannattaa ehdottomasti sisällyttää ohjelmaan. Kaunis museorakennus on jo itsessään näkemisen arvoinen ja museon pysyvien kokoelmien katsastamisessa saa päivänsä kulumaan. Ensi vuoden helmikuuhun asti muodin ja käsityön ystäville on myös erityistä herkkua tarjolla, nimittäin espanjalaisen muotisuunnittelijan Cristóbal Balenciagan näyttely. Balenciaga (1895-1972) oli yksi 1900-luvun vaikutusvaltaisimmista haute couture-suunnittelijoista, joka kenties nimenä on kuitenkin jäänyt vähemmän tunnetuksi kuin vaikkapa aikalaisensa ja kilpailijansa Christian Dior tai Chanel.

Näyttely on melko laaja ja jakaantuu kahteen eri osaan. Ensimmäinen esittelee Balenciagan omaa työskentelyä ja suunnitteluprosessia sekä tunnetuimpia ja tunnusomaisimpia vaatteita pääosin 1950- ja 60-luvuilta. Sekä pukuompelijan että räätälin koulutuksen saanut Balenciaga taitoi itse vaatteen kaavoituksen, leikkuun ja valmistuksen, eikä tyytynyt suunnittelemaan vain paperille luonnostellen. Balenciaga oli perfektionisti, joka haki luomuksiinsa täydellistä muotoa ja saattoi ompeluttaa ja puratuttaa vaatteen useita kertoja ennen kuin oli tyytyväinen. Suunnitteluprosessi oli hyvin materiaalilähtöinen tekniikka- ja materiaalikokeiluineen, joita näyttely myös esittelee.

Balenciaga oli monipuolinen. Yli puolen vuosisadan takaiset, pelkistetyn laatikkomaiset ja säkkimäiset mustat mekot ja takit ovat hämmästyttävän ajankohtaisen näköisiä, mikä kertonee muodin kertaantumisesta. Toisaalta pikkuruisin helmin ja paljetein kirjotut vaatteet ovat aivan eri maailmasta ja suorastaan hämmästyttäviä. Näyttelyssä olevia videoita käsinkirjonnasta voi katsella myös museon nettisivuilla. Joistakin erityisen jännittävästi rakennetuista vaatteista on tehty “röntgenmallinnuksia”, jotka paljastavat, millaisia rakennelmia esimerkiksi muhkean ilmava iltapuku kätkee sisälleen. Myös röntgenkuvia voi katsella nettisivuilla.

Toinen osuus esittelee Balenciagan vaikutusta ja perintöä nykysuunnittelijoiden töissä. Tämä osuus on tiedollisesti kevyempi, mikä onkin hyvä, sillä Balenciagan omiin töihin syventyy sellaisella intensiteetillä ettei enempää ehkä jaksaisikaan.

Lippuja näyttelyyn voi ostaa etukäteen museon verkkosivuilta. Tätä voi suositella, jonot ovella voivat olla pitkät. Nettisivuilta löytyy muutenkin paljon lisämateriaalia, esimerkiksi videoita, näyttelyyn liittyen. Niihin kannattaa tutustua, vaikkei näyttelyyn menisikään!


Balenciaga: Shaping Fashion

Victoria and Albert Museum, London

18.2.2018 asti

www.vam.ac.uk

 

TEKSTI MARI SALOVAARA



 

Iltapuvun sisäosien ‘röntgenmallinnus’. © Victoria and Albert Museum, London
Balenciagan vaikutteita nykymuodissa. © Victoria and Albert Museum, London
Alberta Tiburzi Balenciagan kirjekuorimekossa, Harper's Bazaar, kesäkuu 1967. © Hiro 1967
Iltapuvun silkkikirjonnan on toteuttanut kuuluisa ‘kirjontatalo’ Maison Lesage, 1960-62. © Victoria and Albert Museum, London