Dora Jung 110 vuotta – 110 teosta

Teksti ja kuvat Päivi Fernström

Päivi Fernströmin ylläpitämässä blogissa esitellään 110 Dora Jungin teosta tekstiilitaiteilijan 110-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Fernström on kirjoittanut väitöskirjan Jungista ja blogi jatkaa hänen tutkimustaan tekstiileistä.

Tekstiilitaiteilija ja damastikudoksen uudistaja Dora Jung (1906–1980) oli valovoimainen ja hyvin monipuolinen tekstiilien suunnittelija. Lähes 50 vuotta kestäneen uransa aikana hän suunnitteli sisustustekstiilejä, kirkkotekstiilejä ja isoja, usein lähes monumentaalisia taidetekstiilejä. Keräilijöille ja vintagen ihailijoille hän tuli uudelleen tunnetuksi 2000-luvun alussa teollisilla tekstiileillään, joita Tampella valmisti 1970-luvun loppuun asti.

Jung oli aikanaan arvostettu, mutta jostakin syystä hänen tekstiilinsä unohdettiin pian kuolemansa jälkeen. Vuonna 2007 oli Vapriikissa Tampereella Jungin Tampellan tekstiileihin keskittynyt näyttely. Samalla ilmestyi Pirkko Timosen kirjoittama kirja Jungin teollisista tekstiileistä. Nämä nostivat Jungin teolliset tekstiilit uuteen nousuun. Kuitenkin suurin osa hänen kudoksistaan valmistettiin Jungin omassa kutomossa Helsingissä ja näistä teoksista tiedetään ehkä vielä vähemmän.

Koska Dora Jung täyttäisi vuoden päästä 110 vuotta, päätin kirjoittaa – synttäreitä odotellessa ja hänen kunniakseen – blogia, jossa toisin esille 110 hänen suunnittelemaansa tekstiiliä. Kun 110-vuotissyntymäpäivä koittaa 16.10.2016, olisi blogi ”valmis” ja 110 teosta esitelty. Väitöskirjani Dora Jungista ilmestyi vuonna 2012: Damastin traditio ja innovaatio. Tekstiilitaiteilija Dora Jungin toiminta ja damastien erityisyys. Kuten usein tällaisissa isoissa kirjoitusprojekteissa käy, tuli asioita tutkittua vähän laajemmin ja useiden tekstiilien vaiheet jäivät pöytälaatikkooni.

Keskityn siksi blogissa tekstiilien esille tuomiseen ja etenen täysin vapaamuotoisesti, enkä tällä hetkellä edes tiedä mitkä teokset esittelen ja koska. Ajattelin seurata päivien tapahtumia, vuodenaikoja ja omia tuntemuksia. Bloggaaminen on lisäksi mainio tapa tehdä linkityksiä paitsi Jungin tekstiilien välillä myös ajassa tapahtuviin muutoksiin. Olisi hienoa saada lukijoilta kommentteja, omia kokemuksia tai tietoa näistä tekstiileistä. Myös ehdotuksia jonkun sydäntä lähellä olevan tekstiilin esittämiseksi voi tehdä.

- - - -

blogs.helsinki.fi/dorajung110

Dora Jungin kutomossa tehtiin valtavasti kudosluonnoksia ennen varsinaisen teoksen syntyä.