Käspaikoista liinatie kadonneelle isälle

Mustaksi värjättyyn, pellavaiseen ja pitsireunaiseen käspaikkaan on maalattu ja kirjottu miehen kasvot. Teoksessa mies silmäilee katsojaa tihkusateen lomasta haastavasti. Miehen katseessa on pistävyyttä ja salamyhkäisyyttä. Seuraavassa hetkessä käspaikassa kuvattu mies jo kääntääkin katsojalle selkänsä ñ ja katoaa jäljettömiin.
Kirjailtu käspaikka on osa sarjakuva- ja kuvataiteilija Hanneriina Moisseisen (s.1978) vasta ilmestyneen Isä- sarjakuva-albumin kuvitusta. Samalla käspaikka on konkreettinen muistomerkki taiteilijan kaksi vuosikymmentä sitten kadonneelle isälle. Moisseisen tuotannolle on tyypillistä, että hän käyttää sekä sarjakuvissaan että veistos- ja ympäristötaideteoksissaan monipuolisesti erilaisia tekstiilimateriaaleja ja -tekniikoita. Taiteilija on voittanut useita sarjakuvakilpailuja, minkä lisäksi hän on pitänyt lukuisia yksityis- ja ryhmänäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. 
 

Materiaalivarastossa runoilijan hiukset

Moisseinen käyttää tekstiiliteoksissaan pääasiassa luonnonmateriaaleja. Materiaalin tuntu onkin hänelle tärkeä kriteeri tekstiilien valinnassa ñ työstettävän materiaalin on tunnuttava käsissä hyvältä. Pellavan, puuvillan, villan ja erilaisten pitsien lisäksi Moisseinen on käyttänyt teoksissaan muun muassa islantilaista kalannahkaa. Kuriositeettina mainittakoon, että taiteilijan materiaalivarastossa sopivaa käyttötarkoitusta odottelevat myös erään runoilijan hiukset!

Moisseinen on taiteellisessa tuotannossaan tutkinut laajalti karjalaista kulttuuria. Kirjotuilla käspaikoilla on perinteisesti ollut Karjalassa erityinen merkitys vainajien muistelussa. Karjalaisessa perinteessä vainajaa kunnioitettiin ripustamalla käspaikkoja aidanseipäisiin ja puihin neljäkymmentä päivää ihmisen kuoleman jälkeen. Tuulessa liehuvista käspaikoista muodostui erityinen liinatie, joka johti kalmismaalta surutaloon. Liinatietä myöten vainajan henki kulki viimeiselle aterialleen, jonka jälkeen se lähetettiin takaisin haudan lepoon. Isä-kirjan sivuille Moisseinen on rakentanut oman liinatiensä kunnioittaakseen isänsä muistoa.
 

Kirjonnan työläys ja meditatiivisuus

Kirjonta on erityisen työläs ja aikaa vievä työskentelytapa. Moisseinen kertoikin, että Isä-sarjakuvan käsin ja koneella kirjottujen käspaikkojen työstämiseen kului useampi vuosi. Pelkästään piirretty sarjakuvakirja olisi saattanut valmistua rivakammin, mutta ainakin näin tekstiiliopettajan silmin katsottuna tekstiiliteokset tuovat sarjakuvaan sellaisen uudenlaisen ja omintakeisen ulottuvuuden, jonka vuoksi kirjailun vaiva on ehdottomasti kannattanut nähdä.
Moisseinen kuvaa työskentelytapaansa tekstiilien kanssa intuitiiviseksi. Tekstiiliteosta aloittaessaan hänellä ei suinkaan aina ole mielessään tarkkaa mielikuvaa siitä, minkälainen kuva kankaalle myöhemmin muodostuu. 
Työskennellessään kirjomalla tai ompelemalla taiteilija keroo saavuttavansa erityisen yhteyden alitajuntaansa. Moisseinen vertaakin tekstiilien työstämistä henkiseen harjoitukseen ja meditaatioon. Tekstiilejä työstämällä taiteilija kertoo pääsevänsä käsiksi asioihin, jotka ovat tietoisuuden ulottumattomissa.

 

"Isä-sarjakuvan käsin ja koneella kirjottujen käspaikkojen työstämiseen kului useampi vuosi."

Isä-kirjasta kootaan näyttely

Moisseisen käspaikkoja on ollut esillä muun muassa Kiasman Päin näköä -näyttelyssä, Galleria Jangvassa Helsingissä, Galleria Saskiassa Tampereella, Lyset in Varangerissa Norjan Vesisaaressa sekä Tikanojan taidekodissa Vaasassa.
Yhtenäisenä kokonaisuutena Isä-sarjakuvan tekstiiliteokset eivät vielä ole olleet esillä. Siihen on kuitenkin tulossa muutos, sillä Isä-kirjan tiimoilta kootaan iso näyttely Itä-Suomeen reilun vuoden kuluttua. Syksyllä Moisseinen osallistuu myös Galleria Katariinan Taiteilijakirja-näyttelyyn. Sen lisäksi taiteilijan ommeltuja sarjakuvia on lähdössä Berliinin Suomi-instituuttiin tulevana talvena.

Isä

Hanneriina Moisseisen kolmas sarjakuva-albumi on omaelämänkerrallinen kertomus läheisen katoamisesta. Albumi alkaa pienellä lehtileikkeellä, jossa kerrotaan joensuulaismiehen kohtalosta: Vuonna 1952 synynyt mies katosi työpaikkansa rantakalaillasta jäljettömiin. Etsinnät lopetettiin tuloksettomina, ja tapaus jäi selvittämättä. Eteläisellä Kallavedellä saaresta kadonnut mies oli Moisseisen isä, jota ei ole katoamisillan jälkeen enää tavattu.

Kauniilla ja herkällä kynänjäljellä piirretyn sarjakuvan päätarina on vakava, traaginen ja koskettava. Kirja sisältää kuitenkin myös arkipäiväisten hetkien kuvauksia tekijän lapsuudesta. Muun muassa digitaalikellon tuleminen kaupoihin, terveydenhoitajan tarkastus, pääkaupungin vierailulla ostettu uusi pusero ja permanentti ovat sellaisia sukupolvikokoemuksia, jotka vievät lukijan takaisin 1980-luvulla vietettyyn lapsuuteen. Näiden hauskojen ja humorististen muistojen ansiosta surullisen katoamiskertomuksen lukeminen ei käy liian raskaaksi. Moisseisen sarjakuville onkin tyypillistä, että ne käsittelevät vakavia aiheita, mutta huumori tunkeutuu esiin yllättävistä kohdista.

Läheisen kuolemaa on usein helpompi käsitellä kuin tämän katoamista. Ihmisen kadotessa ilman syytä omaisten osaksi jää loputon odottaminen. Joskus epätietoisuus kadonneen kohtalosta kestää vuosikymmeniä. Toisinaan katoaminen ei selviä koskaan. Katoamistapauksessa omaisilta puuttuvat surutyön kannalta välttämättömät rituaalit. Kun edes hautajaisia ei voi järjestää, on surun käsittelyyn luotava omat tapansa.

Moisseisen tapa käsitellä läheisen katoamista oli kirjoa kuusikymmentä käspaikkaa ja piirtää sata sivua sarjakuvaa. Hän kuvaili, että jokainen käspaikkaan kirjottu pisto auttoi muistamaan isän selvemmin. Käspaikkojen merkitys surutyössä käykin niitä katsellessa selväksi: kirjan tekstiiliteokset ovat harvinaisen voimakkaita, intensiivisiä ja tunteita herättäviä.

Isä. Hanneriina Moisseinen.

ISBN 978-952-5724-51-6. Huuda Huuda, 3013.