Kolumni
Hyvä syy juhlia
”Huvivero” ei kuulu normaalin verotuskäytännön piiriin. Tosin riemukkaita juhlia seuraa mätkyt melko suurella todennäköisyydellä, mutta eräpäivästä ei voi neuvotella, mätkyt maksetaan aina heti seuraavana päivänä.
Useimmissa tapauksissa ennen varsinaisia pitoja tulee syy, syy juhlia. Syyn ei välttämättä aina tarvitse olla ihmeellinen, nimittäin eihän juhlien perimmäistä merkittävyyttä lopulta kuitenkaan mitata juhlasyyn tärkeydellä, vaan ensisijaisesti viihtyvyysbarometrillä, hymynaamalaskurilla sekä jälkipuinnin lämpimyyttä mittaavalla asteikolla.
Ottamatta siihen kantaa, ovatko valtiontalouskiemurat (niin olennaista asiaa kuin ne koulumaailman kannaltakin ovat!) muutenkaan arkijärkeen käypää asiaa, sanottakoon, että erityisesti juhlinnan ollessa kyseessä syyn ja seurauksen laki ei välttämättä ole ihan niin yksiselitteinen, kuin miltä tämän huviveroasian kohdalla saattaisi vaikuttaa. Juhlissa usein pönötetään. Mistä syystä? Juhlissa emännäksi kutsutulla naishenkilöllä ei ole välttämättä mitään tekemistä maatilan hoitamisen kanssa. Hämmennystä voi aiheuttaa juhlien monituiset etikettisäännöt, niitä kun ei voi valita itselle mieluisimman typografian mukaan. Niinikään ruokaliinan käyttö saattaa herättää kysymyksiä juhlakansassa, eräässä juhlaoppaassa nimittäin muistutetaan, että ruokaliinaa ei pidä tunkea paidankauluksen eikä edes housunvyötärön alle!
– Miksi? kysyi viime kesänäkin eräissä juhlissa mies, jonka vaimo alkoi kiskoa ruokaliinaa miehensä näppärästi tunkiessa sitä tukevammasti kauluksensa alle.
Mutta se on varmaa, että hyvä syy juhlia saa pään täyttymään kutkuttavista suunnitelmista. Miten juhlista saadaan mieleenpainuvat, hauskat ja ennenkaikkea maistuvat, miten kaikilla juhlijoilla olisi tunnelma kohdillaan? Että puhe sorisisi hyväntuulisesti, musiikki helkkyisi unohtumattomasti, eivätkä herkkutarjoilut loppuisi kesken. Tiedän, ettei iltaisin juhlasankarille meinaa uni tulla silmään, kun hänen mielensä seikkailee kestijärjestelyiden yksityiskohdissa. Juhlaan valmistautuminen on oikeastaan melkein yhtä kutkuttavaa puuhaa kuin varsinaisen juhlapäivän viettäminenkin.
Mutta mikä on se syy, miksi me viihdymme juhlissa?
Eikö paras hetki juhlassa olekin se, kun viralliset osuudet on suoritettu? Juhlaväki alkaa rentoutumaan. Se taitehetki, kun juttu lähtee oikeasti luistamaan, pikkutakit laitetaan tuolin selälle ja korkkarit saa potkaista jaloista. Eikö silloin alakin todelliset juhlat? Hyvien ihmisten juhlat. Monestihan juuri juhlat ovat niitä hetkiä, joissa on mahdollisuus tavata niitä harvemminkin nähtyjä tuttavuuksia. Ilahdutaan, halataan ja unohdutaan juttelemaan. Mieli on korkealla ja puitteet usein mieltäylentävät.
Juhlatkin tehdään. Usein yhdessä, ja monesti myös vähän paniikissa, aina hyvät kutinat vatsanpohjassa. Kokemukseni mukaan monet juhlat tehdään myös käsin. Koska olen parhaassa (vai milloin se parasta ennen -päivä olikaan?) naimaiässä, häitä on tullut koluttua. Ja niin – valmisteltua! Muistelen viime kesääkin, kuinka kerrassaan mukavaa oli yhdessä tehdä kukka-asetelmia, olla assistenttina hillittömässä prinsessakakkuprojektissa, somistella paikat laittaen kaikki esteettiset vainut peliin, puhumattakaan juhlamusiikin valinnasta. Edellisenä yönä taisin ommella vielä vähän omaa mekkoanikin. Ja meillä oli niin mukavaa! Jälkeenpäin ajatellen olimme oikeastaan arjen yläpuolella jo valmistellessamme juhlaa.
Ja kun vihdoin juhlapäivä oli käsillä, tiesin tarkkaan, miksi juhlimme. Juhlakalut oikein loistivat onneaan. Kyllä siellä alkuun vähän pönötettiinkin, suomalaiseen tapaan tietenkin, mutta viimeistään huikeaan jälkiruokapöytään ehdittyään viimeinenkin kangistelija oli jo yhtä hymyä.
Hyvä syy juhlia on paras syy juhlia. Ja jos minulta kysytään, se voisi olla aika usein. Vähintäänkin kerran sadassa vuodessa!
Millä nimellä ikinä kutsummekin rakkaita juhliamme, viettäkäämme hyvät hilut, kekkerit, kemut, kestit, pidot tai pirskeet. Nythän meillä onkin mitä parhain syy juhlaan!
Tanja
