Kolumni
Kengät jalkaan ja kevääseen
Osallistuin viime syksynä Helsingin työväenopiston mokkasiinikurssille tavoitteenani valmistaa itselleni kesäkengät ylijäämänahkapaloista, joita minulle on kertynyt omien ja tuttavien kirppari- ja siivousprojektien myötä: olen vuosia sitten vastaanottanut laatikollisen nahkapaloja naapurin rouvan siivotessa askarteluvarastoaan; paloina kaapin pohjalta löytyi myös ”se perinteinen nahkaprojekti” eli isän vanha paloiksi ratkottu nahkatakki. Ilmeisestä innostuksestani huolimatta minulla ei kuitenkaan ollut juuri minkäänlaista kokemusta kenkien tekemisestä. Lähin kosketukseni nahkan työstämisestä oli se, että olin tehnyt nahkapaskalla lisää reikiä vyöhöni. Nahkatöissä olin siis ennen kurssia totaalinen noviisi.
Oma visioni oli valmistaa palanahkoistani mahdollisimman moniväriset intiaanijalkineet, jolla voisin sitten kesällä hipsutella menemään Kallion kaduilla muiden hipsujen joukossa. Mokkasiinien tuli siis olla oikeat kengät, ei pelkät sisätossut, vaan sellaiset, jotka kestävät kävelyä niin asfaltilla kuin kevyessä maastossakin. Ennen kaikkea halusin valmistaa itselleni kivat ja monikäyttöiset kesäkengät, jotka todella sopivat 35-numeroiseen jalkaani.
Viikonlopun kestävällä kenkäkurssilla mokkasiineja valmistettiin opettajan mukanaan tuomia kaavoja muunnellen perinteisen mallioppimisen keinoin. Kaavaksi sai valita joko lyhytvartisen tai pitkävartisen mokkasiinin kaavan, hapsuja ja koristeita lisätä haluamiinsa paikkoihin, värin ja materiaalin valita omien mieltymystensä mukaisesti. Kenkien valmistus alkoi tutulla tapaa toteutuksen luonnostelulla sekä kaavojen ja materiaalien valitsemisella, merkitsemisellä ja leikkaamisella. Nahka rei’itettiin naskalilla, palaset ommeltiin yhteen vahalangalla pisto pistolta kiristäen. Avokasmallisiin mokkasiineihin valitsin lopulta sivuihin ja pohjapaloihin kahta erisävyistä ruskeaa nahkaa, kärkiosan etupäälliseen oranssia, etuosan päälle taittuviin hapsuihin vihreää. Pohjana on ohut kumipohja, kiristysnauhana nahkasuikaleesta punottu nyöri. Kolmen päivän ahertamisen tuloksena syntyi käypä pari mokkasiineja.
Kenkien valmistamien on käsityöalallakin eräänlainen kuriositeetti, harvinaisuus. Harrastelijoista puhuttaessa en tunne kovin montaa, joka olisi itse tehnyt itselleen kengät. Suomessa kenkien valmistaminen sinnittelee muutenkin halpatuonnin ikeen alla. Maassamme on enää kourallinen teollisia jalkinevalmistajia; monen kenkämerkin tuotanto on siirretty ulkomaille, yritykset ovat yhdistyneet, konsernit seuranneet toisiaan ulkomaille ja maailman ääriin. Toisaalta jalkinesektorille on avautunut tilaa pienemmille käsityömäisesti toimiville yrityksille ja yhä yksilöllisemmille tuotantopoluille. Osa käsityömäisesti toimintaansa pyörittävistä jalkinevalmistajista valmistaa kenkiä piensarjatuotantona standardikoossa, toiset hakevat markkinarakonsa erikoiskengistä ja mittatilausjalkineiden valmistuksesta. Yhtä kaikki – korkea laatu ja käsityöläisyys tuntuvat olevan jokaisen jalkinevalmistajan työn kulmakiviä.
Itse valmistamiani mokkasiineja olen päässyt käyttämään vielä vain sisätiloissa – testaan mokkasiinejani heti ulkosalla, kun kelit lämpenevät!
Anna
Anna Kouhia työskentelee tohtorikoulutettavana Helsingin yliopistossa, ja hän valmistelee väitöskirjaansa käsityön jaetuista merkityksistä ja käsitöistä sosiaalisina käytäntöinä.
