Kolumni
Nopeammin, korkeammalle, viisaammin
Kesä kaikkine mukavine tapahtumineen on nyt takana: on tullut matkusteltua, mökkeiltyä, marjastettua ja ihan vaan löhöiltyä televisiota katsellen. Erityisesti tanskalaiset jännärileffat ja olympialaiset ovat taanneet hyvän telkkarikesän perheessämme. Monena sateisena ja koleana päivänä, joita tänä kesänä on muuten kyllä riittänyt, olen käpertynyt sohvan nurkkaan sukkapuikkojen kanssa. Mieheni on urheilun suurkuluttaja, mutta itse olen kiinnostunut urheilussa lähinnä kuriositeeteista. Laajan ja monipuolisen televisiointinsa vuoksi juuri olympialaiset toimivat eräänlaisena kuriositeettien näyteikkunana, sillä ne tarjoavat kurkistuksen sellaiseen urheiluskeneen, joka muuten jäisi näkemättä: kuviouintia, koskimelontaa ja kenttäratsastusta (ja kuninkaallisia radalla ja katsomoissa), trampoliinihypyistä tai maahockeystä nyt puhumattakaan.
Tekstiilialan ammattilaisena mielenkiintoisin tapahtuma oli kuitenkin megalomaaninen avajaisjuhla ja urheilijoiden esiinmarssi. Se on olympialaisten ainoa tapahtuma, jota herään katsomaan olympiadi toisensa jälkeen, ja se inspiroi minua vielä paljon kisojen jälkeenkin. Kulttuurintutkijana olen erityisen innostunut kaikenlaisista etnisistä nyansseista: värikkäistä boubou-kaavuista, joita nähtiin monen afrikkalaisen olympiaurheilijan edustusasuna, Amerikan Samoan ja Fijin kaislahameista, meksikolaisten värikkäistä ponchoista ja sombreroista sekä chileläisten gaucho-hatuista. Arabimaiden urheilijat pukeutuivat tietysti kaftaaneihin ja beduiinihuiveihin, intialaisten juhlapäähineenä oli turbaani. Muutaman Itä-Aasian maajoukkueen edustushatut olivat upeita, hieman löyhää pärekoria muistuttavia viritelmiä. Ilo paistoi urheilijoiden kasvoilta, kaikki olivat ylpeitä juuristaan!
Kulkueeseen mahtui toki myös ehdottomia epäonnistumisia, valitettavasti. Karmeita tyttö-poika - värikoodattuja verkkariasuja, epäonnistuneita väriyhdistelmiä. Tsekin maajoukkue marssi stadionille kumisaappaissa sateenvarjoja heilutellen – en tiedä oliko kyseessä böömiläinen huumoripläjäys vai varustautuminen Englannin aina niin kehnoksi moitittuun ilmastoon. Myös suomalaisten graafinen, kalliomaisemasta inspiroitunut Martti Kellokummun Haltille suunnitteleman edustusasun printtikuvio jotenkin lörähti televisiossa epämääräiseksi sotkuksi. Kulkuetta katsoessa tuntui taas niin mieltäylentävältä olla suomalainen.
Itse en ole koskaan oikein käynyt missään salilla, en jumpissa enkä pumpissa; liikuntaharrastuksenkin olen löytänyt oikeastaan vasta viime vuosien aikana. Uinti ja sulkapallon viikoittainen pelailu ovat innostaneet minua eteenpäin, tällä hetkellä olen täysin hullaantunut puhelimeen ladattavasta juoksukoulusovelluksesta, joka lupaa juoksukunnon kehityksen jopa puolimaratoniin asti! Keittiöfilosofina olen noudattanut ”sovellettua” olympia-aatteen mottoa aina – pyrin olemaan tehokas ja pitämään tavoitteet korkealla, mutta kovuutta enemmän on mielestäni noudatettava kohtuuden ja viisauden hyvettä. Tämän vuoksi aion ihan suosiolla jättää 42,195 kilometrin pituiset taipaleet muiden, hullumpien ja innokkaampien juostavaksi. Keskityn mieluummin vaikka Suomi–Ruotsi -maaottelun katsomiseen – ja neulomiseen siinä sivussa.
Anna Kouhia on käsityötieteen jatko-opiskelija, joka työskentelee projektitutkijana Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian Lahden yksikössä ja samalla valmistelee väitöskirjatutkimustaan käsityökulttuurisesta tiedosta sekä käsityön avulla kohtaamisesta.
