Kolumni 4/16

Alkuja ja loppuja

Alussa oli lanka ja langasta tuli silmukka. Sitten neulottiin ja virkkailtiin, ja tuloksena syntyi hienoja käsityötuotteita. Näin olen ainakin kuullut, että jotkut käsityönharrastajat toimivat – he ideoivat ja suunnittelevat ja aloittavat työn. He neulaavat, ompelevat, kutovat tai kirjovat, ja sitten työ tulee valmiiksi. Lopuksi he päättelevät, ja kas, käsityö on valmis!

Minun käsityöprosessini eivät usein etene suoraviivaisina projekteina alusta loppuun. Päinvastoin, minulle on jäänyt pussukoitteni pohjalle lukuisia erilaisissa vaiheissa olevia käsitöitä. Minulle nämä käsityöt eivät kuitenkaan koskaan ole olleet ”keskeneräisiä”, sillä edesmennyt isoäitini opetti minut kutsumaan keskeneräisiä käsitöitä ”aluiksi”. Käsityökätköistäni löytyy esimerkiksi flanellia, josta olen ajatellut tehdä pyjamahousut (kaavat löytyvät jo); löytyy myös keskeneräinen palmikkosukkapari, joista toinen sukka on jo valmis, mutta toisesta puuttuvat kärkikavennukset sekä ainakin yksi päättelemättä jäänyt lapaspari. Mielestäni on hyvin voimaannuttavaa ajatella keskeneräisten projektien olevan alkuja – ikään kuin myös nämä ei-valmiit alut olisivat merkityksellisiä käsityöprojekteja, joilla on potentiaalia myöhemmin joko kehkeytyä joksikin hieman enemmän valmiiksi tai toisaalta olla kehkeytymättä.

Loppujakin elämääni mahtuu. Ensiksi, viimein on tullut aika päätellä tämä viiden vuoden pituinen käsityökynäilyprojektini Tekstiiliopettaja-lehden kolumnistina. Vuosien saatossa lehteen on syntynyt monia tekstejä, jotka ovat pyrkineet valottamaan erilaisia (käsityö)ilmiöitä. Toinen merkittävä päättelyn paikka on seitsemän vuotta kestänyt väitöskirjaprojektini käsityön harrastamisen merkityksistä. Väitöskirjassani olen haastatellut ja havainnoinut käsitöiden harrastajia ollen itse mukana tutkimuksessa nuorena käsityöntekijänä. Tutkimuksessani olen muun muassa tullut tulokseen, että käsityö on harrastajiensa näköiseksi muuntuva moninainen ja merkityksekäs vapaa-ajan viettämisen tapa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, uusia alkuja luoden!

Anna

 

Kirjoittajan käsityötieteen alan väitöskirja Unraveling the meanings of textile hobby crafts tarkastetaan Helsingin yliopiston Pienessä juhlasalissa (Fabianinkatu 33, 4. kerros) lauantaina 12.11. klo 12. Tilaisuus on avoin kaikille – TERVETULOA!