Kolumni
Voimaa villasukista
Viimeiset kuluneet viikot minua on vaivannut sitkeä syysköhä – juuri sellainen inhottava kutkutus kurkussa, johon eivät tunnu auttavan mitkään maailman rohdot tai vippaskonstit. Vaikka syysaurinko onkin monena päivänä kutsunut nauttimaan viimeisistä lämpimistä säteistään ulos lenkkipoluille, olen joutunut tarkastelemaan ulkona leiskuvia ruskan värejä lähinnä ruskeakuultoisen Resilar-linssin läpi, haikeasti ikkunasta ulos katsellen.
Olo on ollut kenkkuinen, mutta ei voimaton. Harmittavinta tällaisessa hiipivässä huonovointisuudessa on se, ettei oikein kunnolla kehtaisi sairastaakaan, ja sen vuoksi jäädä kotiin peiton alle pötköttämään muutamaksi päiväksi. Tutkija, kuten opettajakin, on kuitenkin itse vastuussa omasta työstään ja opetuksestaan, eikä lopullista vastuuta työn laadusta tai tavoitteiden saavuttamisesta voi sälyttää kenenkään muun harteille. Ainakin omalla kohdallani hinku oman työpisteen äärelle on ollut suuri, puolikuntoisenakin.
"Villasukka on nyt in – siitä kielivät myös useat
viime vuosina julkaistut villasukkakirjat ja -neuleoppaat."
Syyskauden parhaimpina ystävinäni ovatkin olleet lähinnä villasukat ja kuuma ruusunmarjatee. Kesän tieltä varastoon viedyt villavaatelaatikot on taas kaivettu esiin ja kaapin perukoilta etsitty paksuimmat ja lämpimimmät villasukat jalkoja lämmittämään. Näin lienee jo tehnyt moni muukin innokas kausisiivousta ja -järjestelyä harrastava kanssasisar, mutta erityisen tärkeää tällainen laatikoista löytyvä villan lämpö lienee kaltaisilleni köhäisille vilukissoille.
Villasukat tuntuvat lämmittävän sekä jalkoja että mieltä: itse tehdyt, lämpimät sukat ovat jo vuosien ajan olleet se odotettu lahja, jota jokainen sukulaiseni on osannut jo odottaa joulupaketistaan. Viimeisen parin vuoden aikana olen kuitenkin joutunut kasvattamaan villasukkien neulomistiheyttä sukulaisteni osalta merkittävästi. Syynä ei kuitenkaan ole ollut suvun kasvaminen onnellisten perhetapahtumien myötä, vaan eräs pieni, nelijalkainen sukkarohmu, jonka erityistä herkkua tuntuvat olevan kirjoneulevillasukkien kantapäät.
Tuntuukin, että villasukkia voisi ja saisi neuloa lähes loputtomasti – niille löytyy varmasti aina joku kiitollinen ja palelevavarpainen ottaja. Neulomalla voi jakaa hyvää konkreettisestikin, esimerkiksi osallistumalla erilaisiin talkoohenkisiin neulontapiireihin tai hyväntekeväisyystempauksiin. Tänä vuonna osaa voi ottaa esimerkiksi Villasukkatalkoisiin, Sukkalähetykseen tai Operaatio Villasukkaan. Sukkia voi lahjoittaa moniin muihinkin tempauksiin ja keräyksiin ja mainitsemisen arvoinen lienee myös lämpimältä kuulostava vapaaehtoistoimin toimiva neulepiiri ”sukkia ja suomea”.
Käsityöfilantrooppina minua lämmittää myös se, että villasukat tuntuvat nyt elävän jonkinlaista muotikauttaan suosituksi tulleen piponvirkkaamisen ja nuorisonkin pukeutumisessa näkyvän kotikutoisen lapasvillityksen ohella. Villasukka on nyt in – siitä kielivät myös useat viime vuosina julkaistut villasukkakirjat ja -neuleoppaat. Nämä palelevien varpaiden parhaat ystävät ovat keränneet Facebookiin jo yli 160 000 tykkääjää – tämä tarkoittaa jo lähes 350 000:ta yksittäistä villasukkajalkaa! Tykkään!
Tekstiiliopettajalehden uutena kolumnistina olisin halunnut tehdä näyttävän ensiesiintymisen kirjoittamalla jostain hieman ylevämmästä ja kulturellimmasta käsityöaiheesta kuin syysköhää vastaan varustautumisesta villaisen sotisovan avulla. Tulevissa kolumneissani lupaan kuitenkin yrittää ottaa kantaa kiinnostaviin käsityökeskusteluihin ja kirjoittaa eräänlaisena kenttäkolumnistina siitä, kuinka käsityö kantautuu ensi vuoden aikana World Design Capital -hankkeen muodossa myös tänne ”maakuntaan” – toimiihan kotikaupunkini Lahti osana kansainvälistä muotoilupääkaupunkihanketta. Tämä toivottavasti tulee näkymään täällä kasvavana kiinnostuksena ja innostuksena käsityötä ja käsityön harrastamista kohtaan.
Tällä hetkellä palelevat jalkani lämmittelevät sukkien lisäksi myös villaisen shaalin alla eikä ulos ole juuri menemistä. Kenttäraportointini alkakoon myöhemmin.
Neulomisiin,
Anna
Anna Kouhia on käsityötieteen jatko-opiskelija, joka työskentelee projektitutkijana Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian Lahden yksikössä ja samalla valmistelee väitöskirjatutkimustaan käsityökulttuurisesta tiedosta sekä käsityön avulla kohtaamisesta.
