Koulusta pehmokalatehdas

Teksti: Liisa Leinonen

Uhanalaiset kalalajit vierailevat käsityötunnilla.

Kauppojen kalatiskit ja ravintoloiden ruokalistat pullistelevat uhanalaisia kalalajeja. WWF:n Kalakampanjan tavoitteena on, että Suomessa on vuoden 2015 loppuun mennessä kaupan vain kestävästi pyydettyä ja tuotettua kalaa. Kotimaisten uhanalaisten kalalajien suojelu sekä kalastuksen ja kalankasvatuksen vastuullisuus kaipaavat tehostusta. Vuonna 2012 värvätään yhteistyökumppanit toimimaan yhteisen tavoitteen eteen. Tähän mennessä mukaan on ilmoittautunut jo neljäkymmentä toimijaa: kalatukkuja, keskusliikkeitä, ravintoloita, järjestöjä ja hallintoa.

Vihreä, keltainen, älä syö minua

WWF:n Kalaoppaassa (2012) kalat on luokiteltu ympäristöperustein, eli niiden pyynnin ja kalakantojen kestävyyden mukaan. Vihreällä merkityt kalat ovat eettisesti turvallisia syödä, keltaisen värin kohdalla kannattaa harkita kestävämpää vaihtoehtoa ja punaisella merkittyjä lajeja välttää.

   Kampanjan avulla voidaan yhdessä eri toimijoiden kanssa löytää keinoja turvata uhanalaisten kalakantojen tulevaisuus ja saada ne pois kalaoppaan punaiselta listalta.

   – Esimerkiksi Atlantin sillikannat saavat nykyään vihreän valon, vaikka äsken kantoja uhkasi ylikalastus. Myös Itämeren turskakanta on toipumassa muutaman vuoden takaisista pohjalukemista, kertoo WWF:n kala-asiantuntija Matti Ovaska.

Pehmokalakampanja kouluille

– Koulujen osuutena on edistää tietoutta Suomen vesissä elävistä uhanalaisista kalalajeista. Kouluille suunnatussa pehmokalakampanjassa koululaiset valmistavat käsityötunneilla uhanalaisista lajeista pehmo- ja metalliversioita, joihin ohjeet löytyvät WWF:n verkkosivuilta, kertoo Hanna Seimola WWF:ltä.

   Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen käsityönopettajaopiskelijoiden ryhmä on tehnyt pehmokalojen kaavat ja valmistusohjeet osana soveltavaa harjoitteluaan. Kalojen monimuotoisuus on mukana projektin kaikissa vaiheissa. Projektin aluksi opiskelijat saivat tukea myös WWF:n kala-asiantuntija Matti Ovaskalta, joka piti tietoiskun uhanalaisista kalalajeista.

   – Se, että uhanalaisia kalalajeja voi ylipäätään myydä, oli yllätys, opiskelija Maarit Rytioja kertoo.

Kristallimuovinen jätekala ja rantanuoliaispenaali

Opiskelijoiden pehmokalat on valmistettu monipuolisesti erilaisia käsityötekniikoita hyödyntäen. Eri lajien ominaispiirteitä on mallinnettu muun muassa tilkkumaalauksen, kankaanpainannan, konekirjonnan ja huovutuksen keinoja hyödyntäen.

   – Pehmokalojen rakennetta suunnitellessa tuli pohdittua esimerkiksi evien merkitystä kaloille, Minttu Laukkanen kertoo.

Joistakin kaloista syntyi myös käyttötuotteita, kuten heijastimia, rieskamuotteja ja penaaleita. Minttu Laukkasen, Maarit Rytiojan ja Lotta Kylmälahden käsissä rantanuoliainen muuntautui tilkkumaalaustekniikalla toteutetuksi penaaliksi. Kristallimuovinen jätteitä syönyt saimaan nieriä puolestaan ottaa kantaa siihen, kuinka paljon ihmiset saastuttavat vesistöjä omalla toiminnallaan.

Opiskelijaryhmän vetäjä, käsityön didaktiikan yliopisto-opettaja Nina Mattila on mielissään, että opiskelijat luovat verkostoja myös yliopiston ja koulujen ulkopuolisten yhteistyökumppanien kanssa.

   – Harjoitellaan yhdessä tekemistä, eikä vain sulkeuduta omaan luokkaan, Mattila kiteyttää.

Koulusta pehmokalatehdas

Kalakampanjan nettisivusto aukesi huhtikuun puolivälissä ja koulut voivat ilmoittautua mukaan lokakuun puoliväliin mennessä. Kouluissa kaloja ommellaan syksyn 2012 kuluessa. Pehmokalat on tarkoitus laittaa esille kampanjajulisteen kanssa joko koululla, tai vaikkapa lähikirjastossa, uimahallissa tai muussa sopivassa julkisessa paikassa. Omasta kalasta voi myös ottaa kuvan ja ladata sen nettiin. 

Käsityönopettajaopiskelijat kävivät testaamassa pehmokalakampanjan toimivuutta Espoossa Sepon koululla. Oppilaat kokivat päivän aikana onnistumisen elämyksiä ja iloitsivat ryhmässä toimimisesta, esimerkiksi kolme oppilasta huovuttivat innoissaan jättikalaa vierekkäin.

Oppilaat olivat tuoneet kotoakin aarteita jätekalan sisään kätkettäviksi.

   – Lopuksi pidettiin vielä kalajuhlat ja lapset tuumivat, että miksei meillä voisi vaikka joka viikko olla näin kiva kässäperjantai, kuvailee Mattila kalatunnelmia.

 

- - - -

Opetusmateriaalit käyttöön

WWF:n verkkosivuilla on opettajan käytettäväksi valmiita oppimateriaalipaketteja, jotka sisältävät pehmokalojen kaavat ja ohjeet, sekä tietoa kalalajeista. Setit ovat valmiita käytettäväksi opetuksessa, mutta niitä voi myös soveltaa tilanteen mukaan. Mukana on sekä helpompia että monimutkaisempia malleja, jotka sopivat ala- ja yläkoululaisille.

Ilmoita koulusi mukaan pehmokalaprojektiin 15.10. mennessä.

www.wwf.fi/kalaopas/

Kirsi Sahi valmisti saimaan nieriän. Kuva Marja Sahlakari / Milka Varmola
Noora Salonen teki Atlantin lohen. Kuva Marja Sahlakari / Milka Varmola
Nina Mattila, Eija Mutikainen, Maarit Rytioja ja Minttu Laukkanen ihastelivat pehmokalojen monimuotoisuutta. Kuva Liisa Leinonen
Rantanuoliaispenaalin tilkkumaalauspinta ja metalliviikset. Taustalla jätteitä syönyt saimaan nieriä. Kuva Liisa Leinonen