Osa 3. Rohkaamisesta sivistämiseen
Osa 3: Rohkaamisesta sivistämiseen
Pellavakuidun muokkaamisessa on useita mekaanisia ja kemiallisia vaiheita, joiden tarkoitus on irrottaa ja lajitella kuidut. Pääsin alkusyksystä kokeilemaan pellavakuidun mekaanisia muokkausvaiheita Seurasaaren ulkomuseon villa- ja pellavapäivillä. Aiemmin minulle vain teoriassa tutut työvaiheet muuttuivat viimein todeksi. Yllätyksekseni huomasin, että työvaiheiden nimet ovat itseasiassa onomatopoeettisia, eli ne kuvailevat ääntä, joka työvälinettä käytettäessä kuuluu. Kuulinkohan omiani, vai onko joku muukin huomannut tämän?
1. Sylkyt rohkataan
Kun pellava on kasvanut sopivaan mittaan, se nyhdetään maasta ja kuivataan. Ensimmäisessä mekaanisessa muokkausvaiheessa siemenkodat, eli sylkyt, ja siemenet poistetaan kasvista rohkaamalla. Seuraava työvaihe on liotus, eli pellavakuidun onnistumisen kannalta kriittinen kemiallinen muokkaus. Liotuksessa pellavan varren pektiinit saadaan hajoamaan lahottajabakteerien avulla.
2. Päistäreet loukutetaan ja lihdataan
Liotuksen jälkeen pellavat kuivataan seuraavia työvaiheita varten, joissa poistetaan varren puumaiset osat eli päistäreet. Varret pehmitetään puisella työvälineellä loukuttamalla, ja sen jälkeen päistäreet poistetaan lihtaamalla.
3. Rohtimet häkilöidään
Seuraavaksi erotellaan kuidut laadun mukaan häkilällä, joka on rautapiikkinen harja. Kuitukimppua harjataan niin, että häkilään jäävät rohtimet eli lyhyet ja karkeat kuidut. Häkilöitä voi olla useita, ja niitä käytetään harvimmasta tiheimpään. Jokaisen häkilöinnin jälkeen häkilään jää aina vain hienompia ja pitempiä rohtimia, jotka otetaan talteen.
4. Aivinat sivistetään
Lopulta jäljelle jäävät enää pellavan pitkät sydänkuidut eli aivinat, jotka vielä harjataan sianharjaksesta tehdyllä harjalla. Tämä viimeinen työvaihe on nimeltään sivistäminen, ja siinä erotellaan aivinoista vielä kaikkein hienoimmat ja pisimmät kuidut erikseen. Sana “sivistää” on samaa kantaa kuin “siivota”, ja se sai nykyisen kasvatusta vastaavan merkityksensä 1800-luvun alkupuolella.
Pellava on vanhimpia kulttuurikasveja, ja edelleen se pitää pintansa. Pellavaa voi viljellä Suomessa Etelä-Lappia myöten, mutta laajempi kuitupellavan viljely teollisuuden tarpeisiin loppui jo 1970-luvulla. Taito käsitellä pellavaa on kuitenkin säilynyt, sillä pellavan muokkaus pellolta kuiduksi asti on mahdollista kotioloissa. Pellavaa viljelemällä pyrittiinkin lievittämään toisen maailmansodan ja jälleenrakennusajan aikaista tekstiilipulaa. Sittemmin pellavaharrastus on ollut lähinna yksittäisten henkilöiden ja kurssien varassa. Kiinnostus pellavaa kohtaan tulee todennäköisesti kasvamaan tulevaisuudessa, kun tuotteiden alkuperä ja niiden koko tuotantoprosessin tunteminen kiinnostaa yhä useampia käsityöharrastajia.
TEKSTI HELENA HÄMÄLÄINEN • KUVA NIILO HELANDER/SOTAMUSEO
