Pääkirjoitus 3/2014

Käsityön taidetta

Kävin katsomassa hiljattain taidenäyttelyn Turussa, joka oli paras pitkään aikaan näkemäni kokoelmanäyttely. Adidasmies ja voimanainen -näyttely oli sisällöltään mielenkiintoinen, mutta myös yllättävä sikäli, että suurin osa näyttelyn teoksista oli naistaiteilijoiden tekemiä. Saattaa kuulostaa hassulta 2010-luvulla, mutta tosiasia on, että edelleen suurin osa taidemuseoissa esiteltävästä taiteesta tulee miestaiteilijoilta ja koko taidehistorian kaanon on koottu miestaiteilijoitten varaan. Niinpä onkin mukavaa huomata, että myös naisten tekemää taidetta vihdoin aletaan arvostaa. Erityisesti minua ilahdutti tajuta, että kyseessä ei ollut vain mikä tahansa kokoelmanäyttely, johon oli kerätty satunnaista taidetta, vaan tämä Wäinö Aaltosen museossa ollut näyttely esitteli uusimpia Turun kaupungin taidekokoelmiin hankittuja teoksia.

Toinen ilahduttava asia oli huomata, että teoshankintoihin oli päässyt mukaan erityisen paljon myös tekstiilitaidetta sekä teoksia, joissa oli käytetty käsitöitä. Mukana oli teoksia niin Pauliina Turakka Purhoselta, Ulla Jokisalolta, Anu Tuomiselta (hänestä lisää s. 10) kuin Liisa Hietaseltakin. Tämäkään ei ole mitenkään itsestäänselvää. Kun tein taidehistorian graduni tekstiilitaiteesta kymmenen vuotta sitten, tekstiilitaiteen asema taiteen kentällä oli vielä olematon. Käsitöitä ei arvostettu taiteena, eikä puhettakaan, että jonkun kaupungin teoshankinnoista näin suuri osa olisi naistaiteilijoilta – ja materiaaleiltaan tekstiiliä

En tarkoita, että kaikkea käsityötä pitäisi ajatella taiteena. Villapaitoja ja räsymattoja ei edelleenkään tarvitse nostaa taidemuseon seinälle. Mutta kuvittelen, ja toivon, että kun tekstiilitaidetta arvostetaan taiteen kentällä, niin tämä heijastuu myös muussa yhteiskunnasssa – ja käsityön arvostuksessa laajemminkin.

Jaana