Remake EkoDesign luo vanhasta uutta

Teksti: Stina Berger-Eirola

Helsingissä, Hakaniemen hallin kupeessa sijaitsee kierrätyksestä ja ekologisuudesta innostuneelle tutustumisen arvoinen paikka, Remake EkoDesign. Siellä vanhat rakkaat vaatteesi voivat saada uuden elämän. Hyvä vaihtoehto uuden shoppaamiselle!

Mirjami Malleus-Lemettinen on työn touhussa kun tulen tapaamaan häntä Remaken avariin ompelimotiloihin myymälän kellarikerroksessa. Hän on tekemässä kuluneen lempirepun tilalle samanoloisen vakosametista ja tukevasta trikoosta. Eräälle miehelle joka ei halunnut ostaa uutta reppua. Kierrätys ja materiaalin tehokas käyttö on Mirjamin suvussa aina ollut itsestäänselvä asia. Mummi paikkasi ja korjasi ja Mirjami jatkaa samalla periaatteella mutta suuremmassa mittakaavassa. Mummille se oli elämäntapa, Mirjami saa siitä elantonsa. 
 

Yritys

Mirjami kouluttautui ompelijaksi ja teki pätkätöitä, perusti perheen ja jätti ompelemisen. Korkeampi voima, tai kutsutaan sitä vaikka inspiraatioksi, puuttui kuitenkin peliin, ja Mirjami sai elokuussa 2007 vastustamattoman halun ottaa esille vanhan sovitusnukkensa. Siihen hän heitti äidin huivin ja loi siltä seisomalta upean liivijakun. Liikeidea oli syntynyt!
  – Piti heti soittaa Pialle [Pia Leikas], joka työskenteli tarjoilijana kun ei ollut ompelijan koulutusta vastaavaa työtä. Selitin ideani ja sanoin: Pannaan firma pystyyn! Pia oli heti juonessa mukana ja näin syntyi Remake. Nimi on samalla käsky: remake! Tee uudestaan!
  – Jo ennen kuin olimme avanneet ensimmäisen toimipaikkamme, minut pyydettiin television Kirppis-ohjelmaan joka lähetettiin suorana Waltterista. Sen jälkeen olen ollut erinäisissä uutisissa ja haastatteluohjelmissa televisiossa, radiossa ja lehdissä. Uusiokäyttö oli muoti-ilmiö ja osuimme ajan hermoon.
 

"Uusiokäyttö oli muoti-ilmiö ja osuimme ajan hermoon."


Korjaukset ja redesign

Nuori nainen tulee sisään ja kysyy, paljonko farkkujen vetoketjun vaihtaminen maksaa.
  – 25 euroa, vetoketju sisältyy hintaan, Mirjami vastaa.
  – Sopii, tuon farkut huomenna, asiakas myöntyy.
Kaikki eivät kuitenkaan ymmärrä, että työ maksaa. Jos on ostanut farkut kympillä, 25 euron vetskari tuntuu kohtuuttomalta. Heille Mirjami selittää, että kympin farkkujen hinnasta ompelija ei ole paljon tienannut. Remaken toiminnasta osa on tavallista korjausompelua, osa uudistustyötä, jossa vanhasta tehdään käyttökelpoinen uusi vaate, ja pieni osa on mittatilaustyötä. Kaikessa pyritään käyttämään kierrätysmateriaalia. 95 prosenttia asiakkaista tuo materiaalin itse, ja paljon saadaan lahjoituksina, Mirjami kertoo. Enää ei tarvitse metsästää materiaalia kirppiksiltä kuten alkuaikoina.

 

Ammattitaito

Suomessa koulutetaan ompelijoita ammattikouluissa, vaikka alan työllisyys on 8–15 prosenttia. Vaatetusyritykset siirtävät jo malliompelimonsa halvempiin maihin, itse tuotantohan on jo kauan tapahtunut muualla. Halpatuontivaatteet valtaavat kaupat – ja kaatopaikat. Tilanne tuntuu kestämättömältä.
  – Remakeen tulee harjoittelijoita ammattikouluista ja yksi oppisopimustyöntekijäkin meillä on ollut, kertoo Mirjami.

Yksi tapa työllistyä ompelijana on perustaa oma yritys. Koska kierrätysmateriaalia on tarjolla yllin kyllin, opiskelijatkin huomaavat, että siitä voi tehdä käyttökelpoista tavaraa joista materiaalin alkuperä ei heti paljastu.
  – Kohtelen asiakkaitani hyvin, mittatilausvaatteet sovitetaan 2–3 kertaa. Tiedän että minulla on ammattitaitoa ja silloin muutkin osaavat arvostaa työtäni. En kuitenkaan ylihinnoittele, selittää Mirjami.

  – Kallein vaate jonka olen tehnyt on hääpuku, tietysti kierrätysmateriaalista. Se maksoi tuhat euroa.

 

Remake EkoDesign Oy
Hakaniemen torikatu 2 l 47
00530 Helsinki
www.remake.fi

Käytännöllisiä koteloita erilaisille tavaroille on tehty kierrätysmateriaalista. Kuva Remake.
Mirjami Malleus-Lemettinen tekee Remake-yrityksessään niin korjausompelua, vanhojen vaatteiden tuunausta kuin mittatilausvaatteitakin. Kuva Stina Berger-Eirola.