Raitaa, ruutua ja rimpsoja riveittäin – muotoilija Marianne Valola ottaa kantaa tekstiilin keinoin

Teksti Anna Kouhia, kuvat Anna Kouhia ja Marianne Valola

Suunnittelija, muotoilija ja käsityöläinen Marianne Valola on käsistään kätevä monilahjakkuus. Hän piirtää, ompelee, suunnittelee ja ideoi – mutta ennen kaikkea, hän osallistuu, vaikuttaa ja on valmis ottamaan asioihin kantaa ja tekemään työtä omien ideoidensa eteen. 

Viime aikoina häntä ovat puhutelleet paitsi erilaiset naisen asemasta ja kansallispukuperinteestä ammentaneet projektit, myös erilaiset identiteetteihin ja paikallisuuteen kietoutuvat teemat. Vuonna 2012 Valola toimi Helmi Vuorelma Oy:n talkootaiteilijana. 
– Talkootaitelijuus piti sisällään monenlaista yhteistyötä, yhteen hiileen puhaltamista elävän kansanperinteen puolesta, kertoo Valola. 
– Tein työtä omaksi ilokseni, omien kiinnostuksen kohteideni eteenpäin ajamana, tärkeäksi kokemieni asioiden puolesta.
Valolan kiinnostus elävää kansanperinnettä kohtaan sai alkunsa pari vuotta sitten, kun hän suunnitteli Karkauspäivän hame -nimellä kulkevan, kansallispukukankaasta valmistetun puolihameen. 
– Karkauspäivän hameen tarkoitus on tulkata kansallispukujen väri-ilottelua arkikielelle. Se on reippaan nykynaisen kaunis, käytännöllinen ja monikäyttöinen puolihame, joka sopii niin arkeen kuin juhlaankin. Kansallispuku koetaan usein liian rajoittavaksi ja vaativaksi, mutta Karkauspäivän hame on sopiva tilanteeseen kuin tilanteeseen. Sen suunnittelussa myös taloudelliset arvot olivat tärkeitä – Karkauspäivän hameen valmistamiseen tarvitaan vain yksi metri kangasta, Valola kertoo.
Valola tunnustautuu itsekin paitsi tarkaksi talousihmiseksi myös kestävien arvojen kannattajaksi. 
– Kansallispuvuista ja niiden valmistamisesta voisimme ottaa opiksi ainakin laadun vaatimukset, toteaa Valola painokkaasti. 
– Kun tehdään vaatetta, jonka on tarkoitus kestää monta vuosikymmentä, ei kannata enää ajatella sitä, 
ompelinko tätä hameen helmaa käsin puoli tuntia vai ompelinko sen koneella kahdessa minuutissa. Olen sitä mieltä, että meidän on uskallettava tehdä parasta ja satsata siihen.

Naiseuden ja paikallisperinteen puolesta

Valola on vuosien saatossa ollut muotoilun ja tekstiilisuunnittelun alalla monessa mukana. Muotoilun kentällä Valola tunnetaan ehkä parhaiten jo yli kymmenen vuotta sitten suunnitellusta Naisten päivä -kuosistaan, jonka ympärille on vuosien saatossa rakentunut mallisto erilaisia tuotteita. Feministiksi tunnustautuvan Valolan mukaan edelleen suosittu kuosi on ilmaus naiseuden ja tasa-arvon puolesta:
– Naisten päivä viittaa naisen oikeuteen olla juuri sellainen nainen, jollainen itse haluaa. Se on iloinen feministinen mallisto, ystävällinen kannanotto rumia puheita ja ikäviä asenteita vastaan. Kehittelen uusia tuotteita mallistoon jatkuvasti.
Tälläkin hetkellä Valolalla on monta rautaa tulessa. Noin vuosi takaperin oululaislähtöinen, Lahdessa vuodesta 1997 asti asunut Valola suunnitteli paikallispukukankaan myös uudelle kotikaupungilleen. Lahen raita -kuosi syntyi lahtelaisten tuntemuksia kuuntelemalla. 
– Lahti on niin nuori kaupunki, että sillä ei voi olla omaa aitoa kansallispukukangasta. Mutta minä halusin tehdä uuden, tähän hetkeen perustuvan paikallispukukankaan, joka kertoo Lahdesta nyt, 2010-luvulla. 
Kuosi syntyi yhdessä lahtelaisten kanssa, lahtelaisten ääneksi ja identiteetin kuvaksi. Perinnekankaaseen piirtyivät niin hyppyrimäet, järvet, puusepänteollisuus, Helsinkiin kulkevan paikallisjunan kiskot kuin Lahden Pelicanskin. 
– Kuosi kuvaa siis sitä, mikä Lahdessa on parasta, kauneinta ja rakkainta lahtelaisille itselleen, kertoo Valola. Valolan mukaan Lahen raita on otettu paikkakunnalla hyvin vastaan ja malliston jatkokehittely on parhaillaan käynnissä. Viime aikoina Valolan käsistä on syntynyt myös muita identiteetin ilmauksia perinnekankaalle, kuten Someron Badding ja Marttaraita -kankaat. Yhteistyö Vuorelman kanssa on siis jatkunut talkootaiteilijuuden jälkeenkin tiiviinä.

Kädentaidot kunniaan

Monen käsityön harrastajan ja ammattilaisen tavoin myös Valola on ollut pienestä pitäen kiinnostunut käsillä tekemisestä ja kasvanut siten kiinni tekemisen kulttuuriin. 
– Lapsesta asti olen tehnyt kaikenlaista ihan sieltä leluista ja vaatteista lähtien. Siskon kanssa hiljalleen kasattiin sellaista virkkauspalloa, johon laitettiin kaikki mahdolliset langanpätkät. Langanpäistä virkkasimme pitkän ketjun, jonka sitten solmimme ovenkahvasta ovenkahvaan, muistelee Valola. 
– Ihan siis sellaisesta harrastamisesta ja hömpästä on oma ammatillisuutenikin kasvanut ja kehittynyt. Onneni on, että en ole vuosien saatossa kadottanut tällaisia hulluja ja kokeilevia juttuja, vaan olen tehnyt sitä, mitä itse olen kokenut tärkeäksi.
Tulevaisuudestaan Valola on monen taiteilijan ja muotoilijan tavoin varsin vaitonainen. Hän uskoo kuitenkin jatkavansa työtä kansallispukujen ja kansanperinteen parissa, tavalla tai toisella. Valolan haaveena on myös perustaa joskus nettiyhteisö kansallispuvuista kiinnostuneille – yhteisö nimenomaan sellaisille ihmisille, joita kiinnostavat Valolan tavoin uudenlaiset perinteen muodot ja ilmentymät. 
– Uskon, että kansallispuvun tulevaisuus on uusissa mielenkiintoisissa näkökulmissa, uusissa käyttäjäryhmissä ja uusissa tavoissa hahmottaa sitä, mitä kansallispuvuilla kerrotaan. Itse koen olevani kansallispukujen iloinen viihde- ja sekakäyttäjä, ja toivon, että iloni ja asenteeni kansallisperinteeseen välittyy muillekin työni kautta. Valola mainitsee myös, että hänestä olisi tulevaisuudessa mukava kehitellä yhteistyötä myös tekstiiliopettajien kanssa.
– Voisimme esimerkiksi suunnitella oppilaille valmiita käsityöpakkauksia, joista ei tulisi materiaalihukkaa, ja niitä tilattaisiin vain tarpeeseen, Valola suunnittelee.

Tekstiiliopettaja-lehden paperiversiossa artikkelin kirjoittajaksi on virheellisesti mainittu Laura Voipio.