Käsityökiertue 2021

11.5.2020

Tekstiiliopettajaliitto on saanut hakemansa valtionavustuksen Opetushallitukselta opettajien kouluttamiseen. Hakemuksia oli saapunut Opetushallitukselle 497 ja avustusta jaettiin 183 hankkeelle. Onneksemme olimme yksi avustuksen saaneista. 

Järjestämme siis vuonna 2021 Käsityökiertueen Oulussa, Joensuussa ja Tampereella.   

Käsityökiertue 2021 syventää osaamista, muuttaa mielikuvia ja uudistaa käsityönopetusta. Alustavien suunnitelmien mukaan koulutuksen sisältö on kaksipäiväinen, joista ensimmäisenä päivänä syvennytään ideoinnin ja suunnittelun sekä käsityöprosessin arvioinnin problematiikkaan. Toisena päivänä työskennellään käytännönläheisemmin erilaisissa työpajoissa. Koulutus on suunnattu käsityön aineenopettajille, luokanopettajille, vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen opettajille.

Ilmoitamme syksyllä Käsityökiertueen ohjelman, aikataulun ja ilmoittaumisohjeet.