Liitto toivottaa jäsenilleen hyvää joulua!

21.12.2019

Vuonna 2019 mieleemme on jäänyt hienosti onnistuneet KUT-seminaari sekä Helsingin syyspäivät.  Nämä koulutukset ovat olleet arvokkaita oman työn sulostuttajia, joissa on mahdollisuus päästä kunnolla tapaamaan jäseniä ympäri Suomen.

SuomiAreenassa Porissa ja Tampereen Kädentaitomessuilla pääsimme liittona puolestaan kohtaamaan kansalaisia ja vaikuttajia ja tuomaan käsityötä heille näkyväksi. On ollut hieno huomata, että kiinnostus käsitöitä kohtaan pysyy ja kädentaitojen asema yhteiskunnassa mietityttää ihmisiä.

Kaikki liiton tapahtumat järjestetään yhteistyössä muiden organisaatioiden kanssa ja ilman tätä yhdessä tekemistä moni tapahtuma ja vaikuttamistyö jäisi vain idean tasolle. Kiitos  siis kuluneesta vuodesta kaikille jäsenillemme, paikallisyhdistyksille sekä yhteistyökumppaneillemme!

Rauhaisaa joulua ja intoa uuteen vuoteen 2020 toivottaa,

Hallituksen tontut