Costaricalaisessa koulussa on lämminhenkinen ja kodinomainen ilmapiiri
Teksti ja kuvat Laura Voipio
Erään kerran San Josén luomumarkkinoilla asioidessani törmäsin meksikolaiseen Nahuatliin, jolta rupesin kyselemään hänen myynnissä olevista tuotteistaan. Hyvin pian keskustelu kääntyi kuitenkin neulomiseen. Hän nimittäin kertoi minulle opettaneensa juuri ystäväänsä neulomaan. Ja kuinka ollakaan: Tämä neulomisesta kiinnostunut ystävä oli myös suomalainen!
Marjo Miettiseen, suomalaiseen sosionomiin, tutustuin siis sattuman ja Nahuatlin kautta. Nahuatl kertoi minulle jo luomumarkkinoilla, että Marjo on toiminut opettajana paikallisessa koulussa, mistä tietysti kiinnostuin oitis. Päätinkin ottaa yhteyttä häneen, ja kysellä hieman täkäläisestä koulujärjestelmästä; sen hyvistä ja huonoista puolista, eroista ja samankaltaisuuksista suomalaiseen koulujärjestelmään verrattuna.
Marjo muutti Costa Ricaan noin vuosi sitten miehensä, Javierin, kanssa. Melko pian hän aloitti työt paikallisessa koulussa englannin, matematiikan ja luonnontieteiden opettajana. Koulu oli kaksikielinen (espanja ja englanti) yksityiskoulu, jossa oli sekä lastentarha että alakoulu.
Costa Rican koulujärjestelmä vastaa suomalaista siinä mielessä, että alakoulua käydään kuusi luokkaa ja kouluun mennään seitsemänvuotiaana. Alakoulun jälkeen lapset siirtyvät yhdistettyyn yläkouluun ja lukioon, jota käydään viidestä kuuteen vuoteen.
Viimeisenä vuonna nuoret suorittavat erikoistumisopintoja, jotka valmentavat alustavasti tiettyyn ammattiin. Yksityiskoulut, joita täällä on paljon, saavat päättää oman opetussuunnitelmansa, eikä niillä ole yhtä tarkkaa kansallista opetussuunnitelmaa kuin suomalaisilla kouluilla.
Vaikutteita Yhdysvalloista
Marjon työpaikka sijaitsi Herediassa, noin 12 km päässä Costa Rican pääkaupungista San Josésta. Marjo opetti lähinnä 1.–2. -luokkalaisia lapsia. Koulussa oli hänen mukaansa suhteellisen hyvät resurssit. Erikoista kuitenkin oli, että käytettävät kirjat olivat yhdysvaltalaisia. Marjo kokikin haastavaksi opettaa pienille oppilaille esimerkiksi luonnontieteitä näistä kirjoista, sillä suurin osa oppilaista ei puhunut vielä englantia muutamaa sanaa enempää.
Käytettäviin kirjoihin vaikutti se, että koulun perustaja- ja rehtoripariskunta oli asunut kaksikymmentä vuotta Yhdysvalloissa. Koulussa oli muitakin vaikutteita Yhdysvalloista, sillä siellä esimerkiksi vietettiin yhdysvaltalaisia juhlia. Haastavaa oli myös se, että oppitunnit olivat 80 minuutin mittaisia. Pienille lapsille niin pitkät tunnit ovat tukalia – etenkin kun opetus oli vieraalla kielellä. Tauot tuntien välissä olivat myös lyhyitä.
Yhdysvaltalaisen koulukulttuurin peruja saattoi olla myös se, että vanhemmat olivat huomattavan paljon mukana koulun toiminnassa. He ottivat helposti yhteyttä opettajiin – yleensä hyvässä hengessä. Vanhemmat osallistuivat myös aktiivisesti koulun juhliin ja tilaisuuksiin. Toisaalta myös costaricalainen kulttuuri on perhekeskeinen, mikä heijastunee koulun toimintaan: Koulun arjessa lämminhenkisyys, kodinomaisuus ja kollektiivinen tekeminen ovat tärkeitä arvoja.
Marjo kuitenkin muistuttaa, että yksityiskoulussa vanhemmat olivat paikoin myös vaativia, sillä he halusivat saada rahoilleen vastinetta. Yksityiskoulun kuukausimaksu on noin 100 euroa/kk, mikä on täkäläisessä palkkatasossa huomattava summa. Kuukausimaksun lisäksi vanhemmat joutuvat maksamaan oppilaille myös koulupuvun, oppimateriaalit, taidetarvikkeet sekä lounaan. Opettajilla olikin aika ajoin paineita miellyttää rahansa likoon pistäneitä vanhempia – välillä jopa lasten kustannuksella.
Pienryhmiä ja kilpailuhenkeä
Hienoa koulussa oli, että ryhmäkoot olivat yleensä pieniä. Usein ryhmässä oli ainoastaan kymmenkunta oppilasta. Toisaalta koulu ei tarjonnut opettajille avuksi koulunkäyntiavustajia. Välillä Marjo kokikin työnsä haastavaksi, kun luokassa oli erityistä huomiota tarvitsevia lapsia. Ilman koulunkäyntiavustajaa opettajan on vaikea huomioida lasten erityisiä tarpeita riittävän monipuolisesti.
Muuten oppilashuolto toimi ainakin tässä costaricalaisessa koulussa erinomaisesti. Oppilaille oli tarjolla sekä opinto-ohjaajan, kuraattorin että psykologin palveluita. Koulussa oli myös käytössä henkilökohtainen opetussuunnitelma sitä tarvitseville.
Marjon koulussa oli käytössä kolmijaksojärjestelmä, jonka jokainen jakso piti sisällään yhteensä neljä kokonaista viikkoa kokeita. Sen lisäksi oppilaat saivat jakson aikana kotona tehtäväksi suurehkoja tehtäviä. Kaikki suoritukset arvioitiin aivan pienimmilläkin koululaisilla numeerisesti. Marjo lieneekin oikeassa kritisoidessaan arviointijärjestelmää, joka tuotti sekä lapsille että vanhemmille melko lailla paineita.
Monet vanhemmat palkkasivat lapsilleen jopa yksityisopettajan, jotta lapset pärjäisivät paremmin tässä vaativassa arviointirumbassa. Onneksi kilpailuhenkisyyden ja vaativuuden lisäksi oppilaille oli tarjolla myös mitä erilaisimpia harrastusmahdollisuuksia jalkapallosta balettiin.
Töihin Costa Ricaan?
Costa Ricassa panostetaan englannin opetukseen ja sen opiskelu aloitetaan jo nuorella iällä. Marjo vinkkaakin, että erityisesti yksityiskouluissa on tarvetta englannin opettajille.
Koulut pyrkivät toki palkkamaan englantia äidinkielenään puhuvia päteviä opettajia, mutta monessa tapauksessa se ei ole mahdollista. Jos siis välivuosi opiskelusta tai omasta työstä Suomessa houkuttaa, niin Costa Ricassa saattaa odottaa oiva mahdollisuus kulttuurivaihtoon! Käsityötä costaricalaisissa kouluissa ei oppiaineena opeteta.
Marjo kannustaa kansainvälisistä työmahdollisuuksista kiinnostuneita tarttumaan reippaasti toimeen ja etsimään töitä avoimin mielin. Costa Ricaan muuttonsa jälkeen Marjo lähetti eräälle koululle sähköpostia, ansioluettelonsa sekä lyhyen esittelyn itsestään. Jo viikon päästä hänet kutsuttiin haastatteluun, jossa koulun rehtori pyysi häntä ideoimaan uudenlaisia opetusmetodeita.
Marjo on Suomessa asuessaan työskennellyt lastentarhassa sekä alakoulussa kerho-ohjaajana, minkä vuoksi hänen mieltään erityisen lähellä on leikkien ja laulujen kautta oppiminen. Se sopiikin metodiksi englannin kielen oppimiseen mitä mainioimmin. Mitä ilmeisimmin myös rehtori piti ajatuksesta, sillä hän palkkasi Marjon saman tien.
Marjo kuitenkin muistuttaa, että Costa Ricassa työviikot ovat pidempiä kuin Suomessa ja palkkataso on reilusti matalampi. Toisaalta työyhteisöisöissä ilmapiiri on usein kohdillaan, sillä costaricalainen työkulttuuri rakentuu pitkälti ihmissuhteiden varaan. Myös työmoraali on täkäläisillä opettajilla korkea. Kaiken kaikkiaan työskentely costaricalaisessa koulussa oli Marjolle erittäin hyvä kokemus – ei vähiten ihanien työkavereiden vuoksi!
Tällä hetkellä Marjo Miettinen on äitiyslomalla. Hän on neljä kuukautta vanhan Veikko-pojan ylpeä äiti!
Kirjoittaja opiskelee käsityönopettajaksi ja on opiskelijavaihdossa San Joséssa, Costa Ricassa.
