Kolumni

Maailma käsillä

Aivan hetki sitten istuin Kalifornian auringon alla – tai jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin en pelkästään auringon alla, vaan talvisen sateen ja silti lämpimänä paistavan auringon, pilvienkin. Vuorokautta myöhemmin kahlasin polvia myöten kinoksissa kotipihallani Lahdessa. Maailma näyttää näin ajatellen itse asiassa aika pieneltä pallerolta. Toisaalla on kesä, toisaalla syvin talvi; silti eroa on maapallon mittakaavassa vain millisekunnin verran. Matkailu avartaa monella tapaa, se täytyy myöntää.

Käsityön maailmassa tällainen pienentyminen on oikeastaan suuri mahdollisuus. Toisaalta pienentyminen merkitsee sitä, että käsityöt samanlaistuvat ympäri maailmaa: amiguruja virkkaillaan ympäri maailmaa ja neuleohjeita Aran-neuleisiin löytynee lähes maasta kuin maasta. Toisaalta sama kehityskulku näkyy siinä, että käsityökulttuurit rikastuttavat toinen toistaan, käsityön ilo leviää maasta maahan ja kädestä käteen. Pikkuhiljaa hipuen näyttää globaalista tulevan lokaali, lokaalista maailmanlaajuinen käsityölähiö. Tämä näkyy käsityön saatavuudessa ja saavutettavuudessa: virtuaalimaailman avustuksella jokainen käsityöntekijä voi myös halutessaan myydä tuotoksiaan ympäri maailman, kuka millaisessakin etsyssä tai kätsyssä. Koska kaikki voivat olla eksperttejä, kuka vaan voi olla joku.

Siskoni tilasi itselleen vanhojentanssipuvun Kiinasta. Puvun piti olla mittojen mukaan valmistettu, mutta jotain meni kuitenkin pieleen: joko kiinalaiset sentit eivät vastaa suomalaisia senttejä tai, mikä todennäköisintä, tuleva käyttäjä on ottanut ja mennyt laihtumaan aloitettuaan kovan kick-boxing -treenin. Ompeluhommiinhan sitä siis jouduttiin – arvatkaa vain kuka joutui ”puikkoihin”. Omalta kohdaltani on todettava, että käsityön taidot ovat eräitä tärkeimpiä taitoja elämässäni. Lisäksi niissä taidoissa on hyvää myös se, että niiden hedelmistä pääsevät nauttimaan myös muut ihmiset, niin kuin nyt vaikka tässä vanhojentanssiepisodissa on käynyt. On ilo tehdä kun osaa, sen te tiedätte kyllä kaikki, ja on ilo jakaa samaa iloa myös muille. Kieltämättä, oli myös ilo nähdä pikkusisaruksen naamalla kiitollinen hymy lähes ainaisen hapannaaman sijaan.

Käsityömaailman pienentyminen tarkoittaa myös tiivistymistä ja synergiaa. Jo mainitsemani käsityön kollektiivinen ilo lienee yksi käsillä tekemisen mentaliteetin ihanimmista ilmentymistä. More is more – yhdessä tekeminen on enemmän, kuvaili eräs tutkimukseni haastateltavista; kivenkova käsityöihminen, joka harrastaa käsityön harrastamista yhdessä ystäviensä kanssa. Hänelle päällimmäinen syy hakeutua harrastamaan käsitöitä yhdessä ystäviensä kanssa piilee juuri käsityön kollektiivisissa voimavaroissa: ryhmässä voi kehittyä paitsi oman työskentelynsä kautta, myös muiden töitä tai työskentelyä katsellen. Positiivisen palautteen voima ja saamisen mahdollisuudet eivät varmasti ainakaan vähennä käsityöstä saatavaa yhteisöllisyyden tunnetta. Lisäksi käsityön kautta voi kohdata ja jakaa.

Edelliseen viitaten näyttää silti, että käsityö imee ihmisiä yhteen kuin musta aukko. Aukon takana on kenties ääretön käsityötila, jossa äärettömyys vyöryy yli kulttuurien ja kotikontujen. Hulluimmissa visioissani näen, kuinka käsityö kokoaa kansat yhteen, kuinka länsimaisen maailman talousajattelu kääntyy kohti kestävämpää tulevaisuutta, ja kuinka DIY:stä muotoutuu MIY – make-it-yourself. Harhaiset ajatukset johtuvat varmasti paljolti siitä, että minulla on edelleen paha jet-lag.

Anna

Anna Kouhia on käsityötieteen jatko-opiskelija, joka työskentelee projektitutkijana Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian Lahden yksikössä ja samalla valmistelee väitöskirjatutkimustaan käsityökulttuurisesta tiedosta sekä käsityön avulla kohtaamisesta.