Vuoden 2013 Tekstiiliopettaja Auri Eskola
Auli Eskola toimii tekstiilityön lehtorina Porin Kaarisillan koulussa. Hän levittää mielellään käsityön ilosanomaa. Siitä on esimerkkinä Porin yliopistokeskuksessa marraskuussa 2012 pidetty WWF:n kalakampanjan näyttely ”Hauki on kala”, jonka Auli kokosi yhdessä koulun kuvataideopettajan kanssa. Siihen osallistui oppilaita 2.- 7. -luokilta. Näyttely oli esillä Porin Ylipistokeskuksen aulassa kuukauden ja sai osakseen ansaittua huomiota.
Auli valmistui käsityönopettajaksi vuonna1980 Helsingin Yliopiston Käsityönopettajan koulutuslinjalta. Opettajuus Porin Teljän ammattikoulussa antoi hänelle teollisempia toimintatapoja esim. vaatteenvalmistukseen. Vuodesta 1985 Auli on toiminut tekstiilityön lehtorina ja opettaa nykyään Kaarisillan yhtenäiskoulussa luokka-asteilla 4 – 9. Valmistumisestaan saakka Eskola on ollut Satakunnan tekstiiliopettajat ry:n jäsen.
Aikaansa seuraavana Auli Eskola on pitänyt Kaarisillan koulun blogia jo vuodesta 2010.Blogia on luettu 100 000 kertaa. Auli päivittää blogia ahkerasti ja käyttää sitä myös opetuksessaan. Oppilaat osallistuvat blogin tekemiseen kuvaamalla omia käsitöitään sekä kirjoittamalla tekstejä. Blogi on ensimmäisiä todella aktiivisia koulublogeja. Samaan aikaan Auli aloitti oman Virveriikka -blogin, joka on käsityöpainoitteinen "arkiblogi". Blogia on luettu jo yli 200 000 kertaa ja sillä on vakituisia lukijoita yli kaksisataa myös muualla kuin Suomessa.
Monipuolisuudesta ja ahkeruudesta kertoo Aulin osallistuminen Käspaikan Facebook -ryhmään omilla töillään ja kuvillaan. Hän on myös laatinut ohjeita Punomoon: suunnitelmia on enemmän kuin ehtii tehdä!