Ilmoitustaulu

Vaatepuu – käsityö kannattaa -näyttely Designmuseossa


TOL ry, TAO r.y. ja Käsityö verkossa ry järjestivät yhteistyössä Vaatepuu – käsityö kannattaa -haasteen osana Suomi 100-juhlavuotta. Tämä hanke haastoi perusopetuksen kaikki ikäluokat ideoimaan ja suunnittelemaan jotain ihan uutta; vaatepuun tai henkarin, jossa on jotain enemmän. Syntyneissä tuotteissa yhdistyvät käsityöilmaisu, muotoilu ja teknologia sekä pehmeät ja kovat käsityömateriaalit. Haasteen synnyttämät ideat ovat esillä paitsi Designmuseossa myös koottuna Punomon verkkonäyttelyyn. Verkkonäyttelyyn on mahdollista lähettää kuvia oppilaiden teoksista tämän vuoden loppuun saakka.

Vaatepuilla on haluttu nostaa Suomi 100 -juhlavuonna esille peruskoulumme käsityönopetuksen ainutlaatuisuutta koko maailmassa. Vaatepuissa yhdistyvät perinteinen tekninen työ ja tekstiilityö, puu ja vaate. Aikaisemmin kansakoulussa ja peruskoulun varhaisvuosina opetus jakautui poikien veistoon ja tyttöjen vaateompeluun. Nykyään kaikki oppilaat opiskelevat samoja taitoja yhdessä tekemisen ajatusta korostaen. Pientä maatamme on kannatellut ja vienyt eteenpäin oppiaine, joka on opettanut ennen välttämättömiä kotitaloustaitoja, mutta myös innovatiivisuutta ja luovuutta tasapuolisesti kaikille. Yksin ei voi keksiä kaikkea – yhdessä saamme enemmän aikaiseksi. Käsityötaidosta kumpuavaa keksimisen taitoa tulemme tarvitsemaan nyt ja aina! L.V.

Näyttely Designmuseon Studiossa 10.11–31.12.

 

 

 

 

 

Suomi sai kansallispukuyhdistyksen

Suomen kansallispukuyhdistys Raita ry perustettiin 7.10. Jyväskylässä Suomen Käsityön museolla, osana Kansallispuvun juhlapäivää.

Yhdistykselle on ollut tarvetta, sillä vastaavaa yhdistystä ei Suomessa ole ja kansallispuvuista kiinnostuneiden määrä lisääntyy. Esimerkiksi FB:n Kansallispuku-ryhmässä on tällä hetkellä yli 4900 jäsentä. Erityisesti nuorten kiinnostus nousee ja monet ovat ottaneet omakseen Karjalaisen Nuorisoliiton aloittaman #TuunaaMunPerinne -somehaasteen, joka kannustaa yhdistämään kansallispukujen osia ja elementtejä arkipukeutumiseen.

Uuden yhdistyksen tarkoituksena on edistää suomalaista kansallispukukulttuuria ja luoda mahdollisuuksia kansallispukuharrastukselle. Raita ry toimii yhteistyössä harrastajien, alan ammattilaisten sekä Suomen Kansallispukukeskuksen ja Föreningen Bragen kanssa. Yhdistys kokoaa ja välittää kansallispukutietoa, tukee kansallispukuihin liittyvää tiedotus- ja julkaisutoimintaa sekä järjestää tapahtumia. Kansallispukuyhdistyksen puheenjohtajana toimii Outi Tiainen. J.P.









 

Sienipuu (Pieni korupuu. Ompelu, virkkaus) Jenna Salojärvi Kuva: Minna Hankala-Vuorinen