Kolumni

Huolella

Huolellisuuden vaatimus – se tulee ensimmäisten mielikuvien joukossa, kun ajattelen koulukäsitöitäni. Siltä se silloin tuntui, vaatimukselta, ulkoapäin asetetulta, ja en mielestäni, enkä tiettävästi opettajanikaan mielestä päässyt lopputuloksissani aivan nappiin vaatimustasoissa, kun kyseessä oli huolellisuus. 

Ajatuksista huolellisuusvaatimusten takana ei juurikaan puhuttu yhteisesti tekstiilityötunneilla. Tekeminen, tekniikoiden oppiminen ja töissä edistyminen olivat tärkeämpiä asioita kuin syiden ja seurausten vatvominen. Ja huolellisuuden vaatimus oli niin ilmeinen arvo, ettei siitä kai koettu tarpeelliseksi puhuttavankaan. Huolellisuuden vaatimus asui jopa opettajan lausumattomien rivien välissä. Hänen ilmeistään oli helppo huomata ilahdus tai tyytymättömyys työnjälkeä kohtaan. En edes tiedä kuinka analyyttisesti opettajanikaan oli huolellisuuskysymystä ajatellut.

Luulen, että nyt on jo hiukan toisin, meininki on aika paljon muuttunut. Eikä pelkästään käsityön saralla, vaan jotenkin koko materiaalisen maailman hengessä on tapahtunut parissakymmenessä vuodessa niin paljon. Väitän myös, että nykyopetuksen arvot ovat tiedostavampia ja oppisisällötkin osittain laventuneet. Sukkia neulotaan edelleen – hyvä niin – mutta tarjolla on niin paljon muutakin. Mielestäni helpommin jokaiselle jotakin mielekästä. Pohdin kuitenkin, millaisena se huolellisuuden vaatimus elää tekstiilityöluokissa nykyään.

Sen tiesivät kyllä kouluaikanani kaikki, että huolellisesti tehdyistä töistä opettaja tykkäsi ihan kaikista eniten. Pikkuisen huonoa mieltä aiheutti se, että kekseliäät ideat, kieli-poskella-väännöt ja hauskuudet jäivät aina kauas kakkosiksi siistin ja huolellisen työjäljen taakse. Näytille vitriiniin pääsivät poikkeuksetta tasaisella kädenjäljellä neulotut, kiristämättömin saumoin ommellut ja harmonisen virheettömästi kirjotut työt. Me kaikki tiesimme, että tämä tasainen kädenjälki on sitä hienointa asiaa käsitöissä. Itse esimerkiksi olin taitava värien kanssa, sainkin siitä kehuja usein, mutta vitriiniin asti väriajatukseni eivät useinkaan päässeet, sillä lapaspareistani tuli aina jotenkin oudonlaiset, no tiedätte, eri kokoa ainakin. Mutta väriyhdistelmät olivat hienot, siitä ei päästy mihinkään!  

Aikaa, kangasta ja lankaa on kulunut tuosta. Nykyään kun valmistan käsilläni jotain, minulle on itsestään selvää, että teen sen niin huolellisesti kuin osaan. Halu tehdä niin kaunista ja toimivaa, mihin kykenen, on syntynyt monista syistä ja ajan saatossa. Mutta se on todettava, että itse määrittelemäni laatuvaatimukset ovat aina toimineet kohdallani parhaiten. Laittamatta tärkeysjärjestykseen noita itse asetettuja huolellisuuden vaatimuksia ja tekemisen arvoja, voin nimetä vaivattomasti muutamia: Oman työajan ja materiaalin arvostus, kumpaakaan ei ole haaskattavaksi; nautin siitä, kun osaan tehdä hyvin – ilo taitavuudesta ja kädentaitojen alituisesta kehittymisestä ja uuden oppimisesta on minusta käsityön suurimpia ilonaiheita materiaalisen riemun lisäksi; ja niin, se materiaalinen ilo, onhan se niin hyvä tunne, kun on tehnyt jotain uutta, nättiä tai käyttökelpoista. 

Huolellisuutta koulukäsityössä ajatellessa tulee mieleeni asioita sekä opettajan että oppilaan näkökulmasta. Oppilaana toivoisin, että opettaja olisi ainakin itsekseen ajatellut huolellisuuskysymyksen analyyttisesti ja avoimin mielin, ja että opettaja täten kykenisi ohjaamaan opetusta niin, että oppilaalle asetetut vaatimukset olisivat kohtuullisia ja sopusoinnussa taitoihin ja motivaatioon nähden. Jos minä saisin päättää, niin ei olisi enää hiljaista arvolatausta vaan avointa ja juttelevaista asennetta. Onneksi nykyään jo opettajankoulutuksessa kovasti reflektoidaankin omia näkemyksiä ja arvoja, myös ääneen. Opettajana taas toivoisin, että oppilaistani kehittyisi tunneillani niin innokkaita käsillä tekijöitä, että motoriset taidot kehittyisivät melkein huomaamatta tasaiseen ja aina vain paranevaan tahtiin. Että kenellekään ei tulisi surkumieltä siitä, että muuten hauskasta työstä ei tullutkaan aivan täydellinen. Vaan että jäisi himo tehdä seuraava työstä pikkuisen hienompi. Että voisi huoletta kehittyä huolelliseksi.

Tanja

Kirjoittaja on suositun Pretty Gingham -blogin pitäjä.