Maahanmuuttajan löylykauha

Teksti Satu Villikka

 

”Se yhessä tekeminen ja ne tilanteet, ku yritetään löytää ne sanat, millä niinku kommunikoidaan ja sit ku sanat eivät riitä, ni sit kädet jatkoksi. Ja se, et jos sä istut puhtaan pöydän ääres ja kahvikupin ääres ja yrität jutella jonku ihmisen kans, joka osaa huonoo suomee, ni kyl se voi olla aika vaikeeta. Mut sitte ku pöydäl on lankoja ja puikkoja ja neuloja ja sellasta, ni alkaa tapahtua.”  Näin Turun työväenopistossa opettava Anna-Liisa Heinonen kuvaa monikulttuuristen käsityön tuntien tunnelmaa.

 

Maahanmuuttajien määrä on lisääntynyt Suomessa huimaavaa vauhtia. Koulumaailman ja käsityönopetuksen on osaltaan pystyttävä vastaamaan monikulttuuristuvan yhteiskunnan haasteisiin. Pro gradu -tutkielmassaniMaahanmuuttajan löylykauha, vieraat kulttuurit suomalaisen käsityön opetuksen rikastajana pohdin, mitä aarteita maahanmuuttajien käsityökulttuurit voisivat tarjota suomalaisille käsityöntunneille ja millainen mahdollinen yhteys käsitöiden tekemisellä on uuteen yhteiskuntaan sopeutumisessa sekä kulttuurien välisissä vuorovaikutusprosesseissa.

Halusin saada vastauksen kysymykseen nimenomaan maahanmuuttajilta itseltään sekä heidän opettajiltaan. Tutkimuksessa käytin narratiivista otetta, joka painottaa ihmisten persoonallisia kokemuksia ja niiden ymmärtämistä. Keräsin aineiston haastattelemalla Heinosen lisäksi neljää erilaisissa ympäristöissä toimivaa käsityön opettajaa tai ohjaajaa sekä kahdeksasta eri kulttuurista Suomeen muuttanutta 8 – 34 vuoden ikäistä nuorta. Maahanmuuttajanuorten kokemusten perusteella syntyi tutkimukseen liittyvä artefakti, joka osaltaan on vastaus tutkimuskysymykseeni: teoksessa Käsityökuvia ja - tarinoita, nuoria taitajia maailmalta lukijalla on mahdollisuus päästä matkalle erilaisiin käsityömaisemiin, joissa oppaina toimivat nuoret kertovat omia näkemyksiään heidän kotimaidensa käsitöistä ja niiden tekemisestä.

Nuorten tarinat osoittavat, ettei käsityö ole irrallinen osa ympärillä olevaa yhteiskuntaa. Israelista kotoisin oleva, lähes kymmenen vuotta Suomessa asunut Ishmael pohtii kahden maan käsityöperinteiden eroavaisuuksia: ”Israel on hyvin kontrasti paikka… niin paljon eri kulttuureja tavallaan. Se on vähä monimutkasempi ku Suomessa. Et voi heti osottaa tämmönen niinku tuohi, joku lumikengät, tuohesta tehty tai joku semmonen saunaämpäri, mikä se on se löylykauha.”Tansanialainen taiteilija Godfrey puolestaan korostaa luonnon asettavan omat edellytyksensä taiteelle ja käsitöille. Esimerkiksi soittimien äänet toimivat merkkinä eläimille. ”Jos mä soitan tämä, sitten se menee ehkä kaks kilometri tai yks kilometri tai viisi metriä… Se tulee turvallisuus mulle ja luonnolle”, Godfrey kuvailee mkarani-puusta, polkupyörän pinnoista ja peltipurkeista rakentamansa zeze-soittimen ominaisuuksia.

Yhdessä tekeminen ja yhteisten resurssien hyödyntäminen lienevät kulttuurien välisiä raja-aitoja rikkovan käsityön ydin. Tutkimus osoitti maahanmuuttajien käsityötraditioiden tuovan suomalaiseen käsityön opetukseen paljon uusia näkemyksiä, joita voidaan käyttää esimerkiksi toteuttamalla konkreettisia artefakteja, suunnittelun lähtökohtana tai luomassa historiallista perspektiiviä. Eri maiden käsityötekniikoiden ja – tuotteiden vertailu koettiin hedelmällisenä designin lähtökohtana. ”Mikä se ois esimerkiks siel Afrikassa tai Aasiassa: tehtäiskö siellä puu-ukkoja, oisko ne eri näkösiä, näyttäskö ne enemmän niitten oman kansan muotosilt, et miten ne eroais?”, pohdiskelee helsinkiläisen yläkoulun käsityönopettaja Iiro Saarinen. Käsitöiden tekemisen uskottiin tukevan myös kulttuurien välistä vuorovaikutusta ja maahanmuuttajan kulttuuri-identiteettiä. Lisäksi haastateltavat painottivat nykyajan haasteita. Maahanmuuttajien kotimaista ei ole relevanttia omaksua ainoastaan muinaisia käsityöperinteitä; löylykauhakin kaipaa moderneja seuralaisia.