Pääkirjoitus
Euron juusto
Joskus hituroinista on hyötyä. Kevään teknisen työn projekti venähti, joten sitä mukaa kun työt valmistuivat, vasarat täytyi vaihtaa virkkuukoukkuihin. Kun langat kantoi höyläpenkeille, pojatkin unohtivat protestoida joutumistaan ”tyttöjen hommiin”.
Amigurumi-kirjasta löytyi runsas hampurilainen, mutta aloitteleva virkkaaja koki rimakauhua.
– Jos mä oon hidas, onko mun pakko virkata siihen kaikki nuo sisällykset, niin että tähän menee koko loppuvuosi? hän kyseli ankeillen lankakasan äärellä.
– No ei ole. Aloitat sämpylästä, sitten teet pihvin ja juustoon. Lopuksi teet muuta, jos vielä jaksat. Jos et, niin sitten se on euron juusto.
– Okei! hän hihkaisi ja virne palasi suupieleen.
Muuta motivointia ei ole tarvittu.
Tuntijakokysymykset puhuttavat postituslistoilla ja tässäkin numerossa. Samankaltaista keskustelua on käyty jo 60-luvulla. Käsityön kanssa yhtä lailla erinomaisia puolia löytyy myös muista taito- ja taideaineista, kuten Kaikki maailman taito- ja taidekasvattajat liittykää yhteen -jutusta voimme lukea sivulta 13.
Tekstiiliopettajaliiton kevätpäivillä käynnisteltiin keskustelua uuden käsityön sisällöistä. Teknisen ja tekstiilin muodostaman käsityön voi toteuttaa monella tavalla, mutta mihin me haluamme sitoutua? Salakavaluudestaan huolimatta en voi täysin suositella aivan oman kokeeni tasolle menevää rajojen rikkomista. Oppirahat nuoren opettajan aikataulutusongelmista maksetaan ensi vuonna sahanpuruina sukkalangoissa. Mutta jollakin tavoin sukupuolittuneesti jakautuvia käsityön sisältöjä on voitava muuttaa.
Jos on tottunut Big Maciin, voi olla vaikeaa päättää, mistä sisällyksistä luopuisi. Mutta kun parhaat perusraaka-aineet on löydetty, tuotteesta voikin tulla kestosuosikki. Mikä on käsityön opetuksen euron juusto, joka on yleisön kovaäänisestä vaatimuksesta pakko ottaa takaisin listoille, jos se sieltä hetkeksi poistetaan?
Herkkuhetkiä kesään,
Outi
