Virkattu nenä pystyssä ja iloinen suu virneessä

Teksti Tanja Railo, kuva Jussi Hyttinen

Nauru parantaa maailmaa, uskoo Ylen Hyvä Säätiö ja yllyttää käsityönopettajiakin suuntaamaan nenät pimeimpään syksyyn. Perjantaina 5.11. vietetään vuoden hauskinta koulupäivää – Nenäpäivää.

Suomen hauskin avustusoperaatio Nenäpäivä kerää varoja kehitysyhteistyön tukemiseen ja muokkaa suomalaisten asenteita kehitysmaita kohtaan myönteisemmiksi. Koulut ovat yksi kampanjoinnin tärkeä kohderyhmä.

− Haluamme tehdä osallistumiskynnyksen Nenäpäivään matalaksi, kertoo Nenäpäivän kampanjasuunnittelija Anu Puurula.

− Toivomme, että mahdollisimman moni koulu ja opettaja huomaisi, kuinka helppoa ja hauskaa oppiminen ja auttaminen voivatkaan olla.

Vuonna 2009 noin sata koulua, oppilaitosta ja päiväkotia osallistui Nenäpäivään, joka tuotti 1,2 miljoonaa euroa maailman köyhimmissä oloissa asuvien lasten auttamiseksi. Kouluissa ja päiväkodeissa käsiteltiin Nenäpäivän ilmaisia oppimateriaaleja.

Oppituntien avulla kehitysmaiden lasten ja nuorten arki tuli lähelle suomalaisten koululaisten kokemuksia. Kun motivaatio toisten auttamiseen oli saatu, luokissa ja ryhmissä keksittiin yhdessä luovia ja hauskoja tapoja auttaa – ja pöljäiltiin sydämen kyllyydestä.

 

Käsityönopettajat luovan auttamisen lähettiläitä

Nenäpäivä siis yllyttää koululaisia ja muitakin suomalaisia luovaan toimintaan.

Luovuutta, sitä juuri löytyy käsityönopettajilta. He eittämättä osaisivat ohjeistaa oppilaita virkkaamaan, neulomaan tai askartelemaan uniikkeja neniä tai muita iloisuutta lisääviä tuotteita, jotka menisivät ongelmitta kaupan kunnanvaltuustossa tai opetuslautakunnan kokouksessa.

Virkamiehille käsityönenien markkinoimista ehdotti Tekstiilityöopettajien liiton puheenjohtaja Jaana Inki, jota Nenäpäivä-tiimi tapasi iloisen suunnittelun merkeissä huhtikuussa.

− Eiköhän puusta, muovista tai metallistakin saisi jotakin hauskaa tehtyä, Jaana tuumasi.

Nenäpäivä heittää nenäilyhaasteen käsityöluokkiin ja ottaa ilolla vastaan uusia, luovia ja mitä hulluimpia varainkeruuideoita. Jos jollakin käsityötaiturilla on takataskussa oiva nenän virkkausohje, sitä ei kannata pantata vaan laittaa hyvä kiertämään.

Nenäpäivää vietetään tänä vuonna 5.11. Varainkeruutempauksen voi järjestää milloin vain kolmena edeltävänä viikkona. Oppimateriaalit ja toimintavinkkejä maailman pelastamiseksi löytyvät osoitteesta www.nenapaiva.fi. Siellä voi myös tutustua aikaisempien vuosien pöljäilyihin kouluissa.

 

Nenäpäivä-faktat

  • Nenäpäivä uskoo, että maailmaa voidaan rakentaa oikeudenmukaisemmaksi myös huumorin ja viihteen keinoin.
  • Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö. Säätiön toiminnassa on mukana yhdeksän merkittävää kehitysyhteistyöjärjestöä.
  • Avun vievät perille SPR, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen UNICEF, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi Säätiö, Suomen Lähetysseura, Fida International, Solidaarisuus ja Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus (SASK).
  • Nenäpäivä-keräyksen tuotto kanavoidaan kehitysyhteistyön tukemiseen maailman köyhimpien ihmisten parissa. Vuosina 2008-2010 kerätyt varat käytetään lasten auttamiseen Afrikassa, Etelä-Aasiassa ja Keski-Amerikassa.
  • Vuodesta 2002 lähtien Ylen Hyvä -kampanja / Ylen Hyvä Säätiö on kerännyt yli 10 miljoonaa euroa maailman vähäosaisten auttamiseen.

Yleisradio tukee Nenäpäivää ohjelmatoiminnallaan.

Lisätietoa: www.nenapaiva.fi